Suomalainen Valentino kuvasi seitsemän vuotta Euroopan suurimman jäätikön surkastumista: “Vaikea kuvitella näkemättä”

1:32img
Katso miten kauniit jäätiköt kutistuvat päivä päivältä Islannissa!
Julkaistu 17.02.2022 12:07
Toimittajan kuva
Ville Kettunen

ville.kettunen@mtv.fi

Lyhytelokuvan tekijän mukaan jäätikkö vetäytyy Islannissa paikoittain jopa 100 metriä viidessä vuodessa.

Suomalainen Valentino Valkaj kuvasi seitsemän vuoden aikana Islannin muinaisen Vatnajökull-jäätikön vetäytymistä. Valkaj matkusti Islantiin monia kertoja seitsemän vuoden aikana.

Yllä olevalta ICE, The Story of Vatnajökull -lyhytelokuvan esittelyltä voi nähdä esimerkkejä rajuista muutoksista saarella.

– Ensin hämmästyin, kuinka selvästi jää on väistymässä sieltä. Sitä on vaikea kuvitella näkemättä, Valkaj avaa MTV Uutisille.

Jäätikkövaelluksella voi päästä esimerkiksi näkemään sinisenä hohtavia massiivisia jääluolia, kuten yltä voi nähdä.

Jääluolissa virtaa jokia, jotka ovat syntyneet jäätiköiden sulaessa.

Sata metriä muutamassa vuodessa

– Aikaisemmin matka eräälle jäätikölle kesti vaellusyrityksen parkkipaikalta vain muutaman minuutin, mutta nyt se kestää melkein puoli tuntia. Se on suuri muutos vain 5 vuodessa, Valkaj sanoo.

Islannin ilmatieteenlaitoksen mukaan Valkajin taltioimaa Vatnajökullin jäätikköä on sulanut vuodesta 1989 lähtien arviolta 150-200 kuutiokilometriä viime vuoden loppuun mennessä.

Vatnajökull on Euroopan suurin jäätikkö. Jäätikön paksuus on keskimäärin 400 metriä ja pinta-alaa sillä on toistaiseksi noin 8 000 neliökilometriä.

Lue myös: Asiantuntija nauhoitti videolle Islannin jäätikköä kuuden viikon ajan – sulamisvauhti lyö ällikällä

Ilmastonmuutos pelottaa

Valkaj pelkää, että ilmastonmuutoksen aikaansaama jäätiköiden sulaminen voi johtaa niiden lopulliseen häviämiseen.

– Lapsemme saattavat olla viimeinen sukupolvi, joka pääsee näkemään Islannin muinaiset jäätiköt, Valkaj sanoo.

Katso yltä, miten upeat jäätiköt sulavat Islannissa!

Tuoreimmat aiheesta

Jäätiköt