Suomalaisten yliherkkyys kosmetiikalle on lisääntynyt – pahimmillaan reaktio voi olla voimakas: "Vaatii ehdottomasti lääkärissä käynnin"
Voiko kosmetiikka-allergialle tehdä mitään ja miten allergiat muodostuvat?
Kosmetiikkaa käytetään yhä nuorempana ja yhä enemmän.
Samalla ovat lisääntyneet myös yliherkkyys kosmetiikalle sekä kosmetiikan aiheuttamat allergiaoireet.
Katso yllä olevalta videolta, mitkä kosmetiikassa käytettävät aineet aiheuttavat usein yliherkkyyttä. Koko Huomenta Suomen keskustelun voit katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.
Mitä eroa on yliherkkyydellä ja kosmetiikka-allergialla?
Ihosairaalan ihotautilääkäri Hannele Virtanen selventää Huomenta Suomen haastattelussa, että yliherkkyys on yleistermi, josta voidaan erotella alakategoriana allergia.
– [Allergia] tarkoittaa solumuistissa kehittyvää muistireaktiota.
Toisin sanoen, aina kun kohtaa allergian aiheuttajaa, siitä kehittyy oireita.
Yliherkkyys taas ei liity samankaltaiseen muistireaktioon, vaan riippuu hoidetun ihon tilanteesta ja käytetyn aineen luonteesta.
– Jos on voimakas aine, kaikki ihmiset voivat saada ärsytysreaktion, mutta allergisoituminen tapahtuu vain pienelle osalle, Virtanen selittää.
Lue myös: Laista ei löydy määritelmää luonnonkosmetiikalle: Mitä haittoja eteerisissä öljyissä voi olla?
Mistä kosmetiikkayliherkkyyden lisääntyminen johtuu?
Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys ry:n kosmetiikka-asiantuntija Merike Laine uskoo, että allergisoitumiseen vaikuttaa ainakin se, että nykyään yhä nuoremmat käyttävät kosmetiikkaa.
– Varmasti sosiaalisella medialla on oma vaikutuksensa siihen, että nuoret aloittavat hyvin ajoissa kosmetiikan käytön, Laine sanoo.
Hannele Virtanen kertoo, että lapsen iho on aikuisen ihoon verrattuna paljon ohuempi ja kosmetiikan aineet pääsevät helpommin läpi, jolloin herkistymistä pääsee tapahtumaan.
Kutakuinkin teini-iässä iho alkaa muuttua enemmän aikuisen ihon kaltaiseksi.
Miten yliherkkyys ja allergiat kehittyvät?
Allergia tiettyä kosmetiikassa käytettyä ainetta kohtaan ei voi kehittyä, jos kyseistä ainetta ei ole käyttänyt.
– Monesti se vaatii aika pitkän käyttöajan: kuukausia, jopa vuosia. Mutta esimerkiksi akrylaatit voivat herkistää todella nopeastikin, Hannele Virtanen sanoo viitaten rakennekynsissä käytettäviin aineisiin.
Muistivaraiset allergiset reaktiot kosmetiikasta ovat viivästynyttä kosketusallergiaa.
– Ne ovat pysyviä, eivätkä ne mene ohi. Niille ei voi siedättyä. Elimistö muistaa sen vaikka vuosienkin jälkeen, Virtanen sanoo.
Pahimmillaan reaktio voi olla hyvin voimakas kutiseva ihottuma.
– Iholla voi olla myös turvotusta ja voi tulla vesikelloja. Vaatii ehdottomasti lääkärissä käynnin, jos tulee tällainen voimakas reaktio, Merike Laine sanoo.
Katso koko keskustelu alta
Uusimmat
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
Lataa lisää