Toyota räväytti MM-rallissa – asiantuntija korostaa suomalaisten merkitystä: "Viimeisiä hetkiä, kun tämä piti tehdä"

0:56img
Sami Pajari ei osannut odottaa Toyotan tarjousta: "Kärpänen puraisi aika kovaa"
Julkaistu 13.09.2024 08:28
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Takamoto Katsuta joutuu olemaan sivussa syyskuun lopussa ajettavasta Chilen MM-rallista, kun Toyota haluaa tarjota suomalaiskuljettaja Sami Pajarille toisen mahdollisuuden tallin rally1-auton ratissa. MTV Urheilun asiantuntijat Jari Ketomaa ja Riku Tahko eivät silti usko, että Katsutan aika Toyotalla olisi vielä päättymässä.

MAINOS

MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!

Kausi 2025 käynnistyy Monte Carlossa
23. tammikuuta!

Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.

Katsuta, 31, on kuulunut Toyotan haastajaohjelmaan vuodesta 2015 lähtien, ja hän on sen toistaiseksi ainoa pääluokkaan asti jalostunut kuljettaja.

Tuleva Chilen MM-ralli on ensimmäinen sitten vuoden 2021 Kreikan MM-rallin, kun Katsutan nimeä ei löydy lopullisesta lähtöluettelosta. Kolme vuotta sitten Katsuta joutui lähtemään Kreikasta kotiin jo ennen kisan alkua, kun hänen kartturinsa Keaton Williams matkusti ennenaikaisesti kotiin perhettään kohdanneen hätätilanteen vuoksi.

– Oli yllätys minulle. Iso kolhu Katsutalle, Ketomaa kommentoi Toyotan ratkaisua jättää Katsuta kotiin Chilestä.

LUE MYÖS: Kommentti: Uuno Turhapuro sen sanoi – tämän vuoksi Sami Pajari korvaa Takamoto Katsutan

Tahkon mukaan nyt oli "ihan viimeisiä hetkiä, kun tämä piti tehdä".

Todellinen suojatyöpaikkalainenhan hän on pelkästään kansallisuutensa takia ollut. Toyota pitkäjänteisesti katsoo totta kai, kun hän on oman kehitysohjelman tulos, mutta jos mietitään, millä tasolla ja panoksilla mennään, niin kyllä tämä oli viimeisiä hetkiä, kun Katsutalle pitää antaa jonkinlaiset raamit siihen onnistumiseen. Ei tuolla voi vain vuodesta toiseen treenata, Tahko sanoo.

Katsuta debytoi Toyotan WRC-autossa vuoden 2019 Saksan MM-rallissa ja palasi sen ohjaamoon kauden viimeiseksi jääneessä osakilpailussa Espanjassa. Kaudesta 2020 lähtien Katsuta on ajanut MM-sarjassa vain pääluokan kalustolla.

LUE MYÖS: Kommentti: Thierry Neuville on maailmanmestari

Katsutan uran paras tulos on kakkossija, jonka hän ajoi Kenian MM-rallissa 2021 ja 2024. Kolmossijoja Katsutalta löytyy kolme. Paras kausi oli 2022, kun hän ajoi keskeytyksettä maaliin yhtä vaille kaikissa osakilpailuissa ja sijoittui MM-pisteissä viidenneksi. Kaksi viime vuotta ovat olleet ailahtelevia.

Tahko arvelee japanilaisen mentaliteetin vaikeuttaneen olennaisesti Katsutan syrjään siirtämistä.

– Uskoisin, että siellä ovat suomalaiset (tallipäällikkö) Jari-Matti Latvala ja (urheilutoimenjohtaja) Kaj Lindström joutuneet olemaan kovassa roolissa, että tällainen päätös uskalletaan tehdä, koska japanilaiseen kulttuuriin eivät näin kovat päätökset sovi, vaan siellä ollaan kohteliaita joka suuntaan.

Juttu jatkuu videon alla. 

3:03img

Jari-Matti Latvalan Toyotalle toinen painajaiskisa putkeen Kreikassa – iso tunnustus mestaruustaistosta Hyundaita vastaan.

Toyotan MM-rallitiimin operatiivinen johtamisvastuu on jaettu neljälle henkilölle. Latvalan ja Linströmin lisäksi johtoryhmään kuuluvat projektijohtaja Yuichiro Haruna ja tekninen johtaja Tom Fowler. Kuljettaja-asioissa kuunneltaneen tarkalla korvalla myös emoyhtiötä ja varsinkin sen puheenjohtajaa Akio Toyodaa.

– Täytyy kehua heitä, jotka siellä päättävän pöydän ääressä ovatkaan istuneet, Tahko jatkaa.

Hyundailta puuttui ennen Cyril Abiteboulia vähän johtajuutta, ja viimeksi viime viikonloppuna kyseltiin, että löytyykö Toyotalta riittävää johtajuutta ja reagontikykyä, niin nyt näytettiin, että kyllä löytyy. Edes japanilainen Katsuta ei ole koskematon, niin se on ihan kovaa peliä, mutta niin sen pitää tuolla tasolla ollakin.

Ensi kauden kokoonpano kysymysmerkki

Elfyn Evans

Elfyn Evansin kuluva kausi Toyotalla on ollut vaisu. 

Nyt tehdystä päätöksestä huolimatta sekä Ketomaa että Tahko uskovat Katsutalle löytyvän Toyotalta töitä vielä ensi vuonnakin, vaikka Pajari pestattaisiinkin tallin kuljettajakokoonpanon myös ensi vuodeksi.

– Olen pitänyt Katsutaa koko kauden kuskina, mutta tämä voisi viitata siihen, että hän ei aja enää koko kautta ensi vuonna. Voi olla, että sinne tulee jonkinlainen vuorottelu jonkun kanssa, koska suoritustaso on ollut huono. On se aikamoinen muutos kyllä, Ketomaa sanoo.

Voisiko se olla, että Pajari ajaisi jopa päävastuussa siinä kolmannessa autossa. Sekin voi olla mahdollista, jos Pajari suorittaa nyt hyvin.

LUE MYÖS: Täysmyllerrys Toyotalla! Kalle Rovanperän tiimikaveriksi tarjotaan huimaa jokerikorttia – "2.0-versio itsestään"

Tahkon mukaan suurin Toyotan kuljettajakokoonpanoon vaikuttava asia on se, mitä tallissa vuodesta 2020 lähtien ajaneen Elfyn Evansin kanssa tehdään. Kahdella ensimmäisellä Toyota-kaudellaan mestaruudesta Sébastien Ogierin kanssa taistellut walesilainen ei ole ollut vuonna 2022 käyttöön otetuilla hybridiautoilla läheskään yhtä nopea kuin viimeisen sukupolven WRC-autoilla (2017–2021).

– Jos Evans ei saa jatkaa, silloin siihen tarvitaan joku kokenut, joka taitaa asvaltin ja jolla on nälkää. Hän voisi olla se, joka jakaa Katsutan kanssa auton.

– Vai annetaanko Katsutalle edelleen koko vuosi ihan vain harjoitellakseen? Jotenkin se rupeaa kuulostamaan absurdilta.

Toyotan haastajaohjelman putkessa on tällä hetkellä sekä toinen että kolmas kuljettajasukupolvi. Neljännen kartoitus alkaa tämän vuoden lopussa. Toisen sukupolven kahdesta kuljettajasta Yuki Yamamoto, 27, ajoi elokuun lopussa ensimmäisen testinsä rally1-autolla. Yamamoto on ajanut tämän kauden Toyotan rally2-autolla WRC2:ssa.

– Sieltäkin rupeaa sitä painetta tulemaan. Ruvetaanko kokeilemaan jossain yksittäisessä kilpailussa rally1:tä sille seuraavalle kehitysohjelman kuskille? Tahko heittää.

Helpotusta vai sittenkin painetta?

Toyoda09FIN23cm489

Takamoto Katsutalla (oik.) on ollut Toyotan puheenjohtajan Akio Toyodan tuki. 

Tiistain tiedotteessa Toyota korosti antavansa Katsutalle vastedeskin täyden tukensa, vaikka tämä yhdestä MM-rallista sivussa onkin. Samalla "talli toivoo tämän lyhyen tauon intensiivisen kilpailukauden keskellä tarjoavan Katsutalle mahdollisuuden nollata ja palata vahvempana".

– Totta kai se ilmaistaan noin, ettei japanilaisilta menisi kasvot, Ketomaa sanoo. 

– Mutta kyllä se, että Sami on tuossa tilanteessa, aiheuttaa Katsutalle paineita, jos ei niitä jo ennestään ole ollut ihan riittävästi.

LUE MYÖS: Mitä MM-rallitähdelle tapahtui? Nyt tärähti säälimätön tuomio – "Täysin anteeksiantamatonta"

Tahko on Ketomaan kanssa samaa mieltä siitä, että Pajarin mukaantulo todennäköisesti vain lisää Katsutan paineita, ja hänen mielestään tiedotteessa käytetty muotoilu tuntuu ajankohtaan nähden muutenkin erikoiselta.

– Omituista sanoa, että annetaan hänen huilata nyt, kun koko sarja palasi juuri kuukauden kesälomalta. Mihin hän oman kesälomansa käytti, sitä en tiedä, mutta siihen nähden se oli erikoinen kommentti, että kaikki palasivat juuri lomalta akut ladattuina.

– Okei, ehkä siinä on enemmän kyseessä tällainen henkinen nollaus kuin mikään akkujen lataaminen.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli