Turkin puolustusministeri kutsunut Antti Kaikkosen tapaamiseen: "Suomen tuleva liittolainen Natossa"

9:17img
Turkki painaa yhä Nato-jarrua – mitä terrorihuolille on tehtävissä?
Julkaistu 15.11.2022 17:35(Päivitetty 15.11.2022 18:32)

MTV UUTISET – STT

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) uumoilee lähtevänsä Turkin-vierailulle joulukuun alkupuolella. Syynä matkaan on hänen turkkilaisen kollegansa Hulusi Akarin esittämä kutsu, jonka hän on saanut ensin suullisesti Naton puolustusministerien kokouksessa ja myöhemmin myös kirjallisena.

Kaikkonen kertoo lähtevänsä matkalle varovaisen myönteisin odotuksin.

–  Totta kai meidän pitää alkaa suhtautua Turkkiin sillä tavalla, että siinä on tuleva liittolaisemme Natossa. Ja varmasti tulemme katsomaan myös puolustuksen suhteen, että minkälaisia kahdenvälisiäkin puolustusyhteistyökuvioita meillä voisi mahdollisesti olla.

Kaikkonen totesi myös, että jos matka voi yhtään edistää Nato-jäsenyyttä, hyvä niin.

–  Mutta sekin asia on tietysti Turkin käsissä, että missä kohtaa he jäsenyytemme tulevat käsittelemään, Kaikkonen sanoi.

Puolustusministerien kokoukseen Brysselissä osallistunut Kaikkonen avasi tilannetta medialle kokouksen jälkeen tiistaina.

Myös Unkarin päivämäärä uupuu

Turkki ja Unkari ovat viimeiset Nato-maat, jotka eivät ole vielä ratifioineet Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä. Kaikkonen tapasi kahdenvälisesti myös Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ja Unkarin puolustusministerin Kristof Szalay-Bobrovniczkyn kanssa.

–  Sinänsä ongelmia ei Suomen Nato-jäsenyyden suhteen ole, mutta eipä ole vielä antaa päivämäärääkään. Eli kyllä tässä meiltä edelleen kärsivällisyyttä vaaditaan.

Kaikkonen kuvasi tilannetta niin, että Unkarin parlamentissa on kovasti asiaa ja muun muassa erilaiset EU-hankkeet työllistävät siellä.

–  Esitin totta kai toiveen siitä, että olisi kovin hyvä, jos tämä asia voisi lähiaikoina edetä. Mutta se asia on Unkarin käsissä.

Kaikkosen mukaan Stoltenberg ja Nato toivovat myös, että Suomi ja Ruotsi ovat mahdollisimman pian Naton jäseniä. Hän kertoi uskovansa, että Nato tulee osaltaan tekemään työtä asian eteen.

Sotilaita saatettaisiin kouluttaa Suomessakin

Kokouksessaan Brysselissä puolustusministerit olivat ukrainalaisten sotilaiden ja erityisasiantuntijoiden kouluttamisesta samoilla linjoilla kuin ulkoministerit maanantaina. Kyse on koulutuksen tarjoamisesta 15 000 sotilaalle ja erityisasiantuntijalle Saksassa ja Puolassa.

Suomen suhtautuminen asiaan on myönteinen, vaikka lopullista päätöstä osallistumisesta ei ole virallisesti tehty. Kaikkonen kertoi, että valmistelut ovat käynnissä ja Puolustusvoimat arvioi mahdollisuutta Suomen panokseksi asiassa.

Kaikkonen ei sulkenut pois mahdollisuutta, että ukrainalaisia voisi kouluttaa myös Suomessa.

–  Näkisin, että mahdollista on, että osallistuisimme jossain EU-maissa tapahtuvaan koulutukseen. Mutta ei ole poissuljettua, että koulutusta voisi tapahtua myös Suomessa.

Tuoreimmat aiheesta

Turkki