Uuden australialaistutkimuksen mukaan sydänterveyteen vaikuttavat riskitekijät, kuten verenpaine ja syke, heijastuvat ihmisten kahvitapoihin. Samalla löydökset haastavat käsityksen, jonka mukaan kahvi suojaa sydänsairauksilta.
Etelä-Australian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka kärsivät korkeasta verenpaineesta, sydänperäisistä rintakivuista sekä rytmihäiriöistä juovat vähemmän kahvia ja enemmän kofeiinitonta kahvia kuin ihmiset, joilla ei ole sydänoireita.
The American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä ilmestyneet löydökset perustuvat Britannian biopankista saatuihin tietoihin yli 390 000 aikuisesta. Osallistujat olivat iältään 39–73-vuotiaita, ja heidän verenpaineensa sekä sykkeensä mitattiin tutkimuksen alussa. Osallistujat raportoivat itse kahvitavoistaan.
Sydänterveyden ja kahvitottumusten välinen syy-seuraussuhde määriteltiin mendelistisellä satunnaistamisella, jossa sairauden ja sille altistavan riskitekijän välisen yhteyden selvittämisessä hyödynnetään tietoa riskitekijään tunnetusti vaikuttavien geenien vaihtoehtomuodoista.
Lue myös: Tutkimus paljasti tappavan trion: Korkea verenpaine yhdistettynä kahteen yleiseen ongelmaan "voi johtaa aikaiseen hautaan"
Ihminen säätelee alitajuisesti kahvinjuontiaan
Tutkimus johtanut professori Elina Hyppönen sanoo tiedotteessa olevan hyvä asia, että perimä säätelee ihmisten kahvinkulutusta ja estää alitajuisesti juomasta sitä liikaa.
– Tämä tarkoittaa, että paljon kahvia juovalla on todennäköisesti perinnöllisesti parempi kofeiinin sietokyky kuin henkilöllä, joka juo kahvia hyvin vähän.
Vähän kahvia juova ja kofeiinia välttelevä on Hyppösen mukaan todennäköisemmin alttiimpi kofeiinin haittavaikutuksille ja korkealle verenpaineelle. Kahvin juominen nostaa hetkellisesti verenpainetta sekä tihentää sydämen lyöntien taajuutta.
Kahvin juomisesta johtuvat epämiellyttävät tuntemukset vähentävät todennäköisesti ihmisten halua juoda kahvia, Hyppönen arvioi Medical News Today -verkkolehdelle. Kehoaan kannattaa kuunnella eikä kahvia juoda enempää kuin mikä tuntuu hyvältä.
Yleisimmät kahvin juomiseen liittyvät haitat johtuvat kofeiinista, joka stimuloi keskushermostoa. Kahvin juominen etenkin iltaisin voi vaikeuttaa nukahtamista ja aiheuttaa unettomuutta.
Huomattavan suuret määrät kofeiinia voivat aiheuttaa kofeiinimyrkytyksen, jonka oireita ovat levottomuus, pahoinvointi, vapina, sydämentykytys, hermostuneisuus ja vaikeassa myrkytyksessä kouristukset. Osan ihmisistä tiedetään olevan hyvin kofeiiniherkkiä, ja heillä oireita voi tulla jo kupillisesta kahvia.
Lue myös: Litkitkö itsellesi sydänkohtauksen? Tutkijat varoittavat taas dieettilimuista – nämä ovat kolme parasta juomaa: "Muita ei todennäköisesti tulisi juoda säännöllisesti, jos ollenkaan"
Kahvin hyötyjä on saatettu liioitella
Säännöllisen kahvinjuonnin on aiemmin todettu olevan yhteydessä pienentyneeseen riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin, Parkinsonin tautiin sekä tiettyihin syöpiin.
Uuden tutkimuksen perusteella hyötyjä on sydänterveyden osalta saatettu liioitella, sillä kahvinjuojilla on muutenkin pienempi geneettinen riski sairastua kuin kahvia kaihtavilla.
Lue myös: Auttaako kahvi todella laihtumaan? Näin vastaa tiede: "Kahvinjuonnin ja laihtumisen välillä on yhteys"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Onko sinulla Moccamaster? Katso videolta kahvinkeittoa helpottava vinkki.
0:43
Lähteet: University of South Australia, Medical News Today, The American Journal of Clinical Nutrition, Sydänliitto, Terveyskirjasto