Ukrainassa taistellut mies syytettynä laajassa huumejutussa – syyttäjän mukaan rikoshyöty 1,4 miljoonaa euroa
Mieskaksikolle vaaditaan 13 vuoden vankeusrangaistusta. STT:n tietojen mukaan toinen pääsyytetyistä taisteli vapaaehtoisena Ukrainassa.
Syyttäjä vaatii laajassa huumejutussa pitkiä vankeusrangaistuksia miehille, joiden epäillään hankkineen ja myyneen kymmeniä kiloja huumeita Lahdessa vuosina 2020–2021.
Pisimpiä 13 vuoden vankeusrangaistuksia syyttäjä vaatii kahdelle miehelle, joiden epäillään pitäneen hallussaan, myyneen sekä levittäneen yhteensä noin 8,3 kiloa kokaiinia ja noin 18,2 kiloa amfetamiinia.
Lisäksi miehet myivät yli 9 000 ekstaasitablettia, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan tabletit toimitettiin Lahteen Radiomäen portaiden juureen alkuvuodesta 2021.
Kaksikko hyötyi tekemistään rikoksista yli 1,4 miljoonaa euroa, haastehakemuksessa sanotaan.
STT:n tietojen mukaan toinen pääsyytetyistä taisteli vapaaehtoisena Ukrainassa.
Syyttäjän mukaan miehet hoitivat ainakin osan huumeisiin liittyvästä kommunikoinnista salatussa SkyECC-viestintäjärjestelmässä ja Anom-viestisovelluksessa. Käräjäoikeudelle toimittamissaan vastauksissa kumpikin pääsyytetty vaatii näiden viestien hyödyntämiskieltoa. He myös kiistävät syyllistyneensä huumausainerikoksiin.
Syyttäjän mukaan SkyECC-viestit on saatu eurooppalaisella tutkintamääräyksellä Ranskasta ja Anom-viestit oikeusapupyynnöllä Yhdysvalloista. Korkein oikeus (KKO) antoi helmikuussa 2023 ennakkopäätöksen Anom-viestien hyödyntämisestä. KKO totesi viestit Suomen lain vastaisesti hankituiksi, mutta salli niiden hyödyntämisen todisteena.
Apureille palkka huumeina
Pääkaksikon lisäksi syytteessä on viisi muuta miestä. Syyttäjän mukaan kaksikko muun muassa myi huumeita heille ja käytti heitä huumeiden kuljettamiseen. Pääkaksikko palkitsi apureitaan muun muassa antamalla näille huumeita, haastehakemuksessa sanotaan.
Syyttäjän mukaan yksi syytetyistä hankki heinä-elokuun vaihteessa 2020 pääsyytetyille Lahden Liipolan kaupunginosasta tyhjän kerrostaloasunnon eli niin sanotun jemma-asunnon huumeiden säilyttämistä varten. Asunnon hankkinut mies myöntää käräjäoikeudelle toimittamassaan vastauksessa toimineensa välimiehenä asunnon hankkimisessa. Hän kuitenkin kiistää tienneensä, että asuntoa oli tarkoitus käyttää huumekauppaan.
Muille syytetyille vaaditaan muutaman vuoden ehdottomia vankeusrangaistuksia muun muassa huumausainerikoksista.
Linkki valtavaan Anom-juttuun
Syyttäjä kertoo haastehakemuksessa, että Helsingin käräjäoikeus on muun muassa viime lokakuussa antamallaan tuomiolla tuominnut useita tämän haastehakemuksen syytekohtiin liittyviä syytettyjä.
Helsingin käräjäoikeus antoi lokakuussa tuomion Suomen mittakaavassa historiallisen suuressa jutussa, joka Suomessa paljastui Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n kehittämän Anom-huijausviestisovelluksen avulla. Asiassa oli yhteensä 66 syytettyä, joista 59 sai tuomion.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää