Ulkoministeri Elina Valtonen näkee Israelin ja Libanonin konfliktin laajenemisen mahdollisena.
– Tässä on kaikki vaaran ainekset ilmassa ja tässä on viime viikkoina ehkä seurattu vähän epäuskoisina sitä, että näinkö tässä tosiaan käy, että Lähi-idässä ajaudutaan syvemmälle eskalaation tielle, Valtonen sanoo STT:lle.
Hänen mukaansa tärkeintä on se, että konfliktin osapuolet suostuisivat Ranskan ja Yhdysvaltojen kätilöimään tulitaukoon. Vähintään yhtä tärkeä on kuitenkin hänen mukaansa myös tulitauko Gazassa.
Lue myös: MTV seuraa Lähi-idän tapahtumia
– Ilman, että Gazan tilanne saadaan rauhoittumaan, en näe mitenkään, että pystyttäisiin rakentamaan luottamusta osapuolten välille, kahden valtion mallia ja neuvottelemaan pysyvästä rauhasta.
YK:n Unifil-rauhanturvaoperaatioon Etelä-Libanonissa osallistuu noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Heillä on Valtosen mukaan merkittävä rooli tilanteen vakauttamiseksi.
Hän kertoo, että tilannetta seurataan herkeämättä yhdessä operaatiota johtavan YK:n kanssa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole ollut syytä evakuoida joukkoja.
Lue myös: Israel hyökkää Libanonissa, miten käy suomalaisten? "Evakuointi ei ole helppo päätös"
– Jos olisi niin, että Israelin operaatio ei tästä leviäisi ja laajenisi, Unifil voisi jatkaa työtä Libanonissa.
"Israelilta edellytetään pidättäytymistä"
Valtosen mukaan on vaikea nähdä, että Israelin sotilaallisilla toimilla Etelä-Libanonissa saavutettaisiin minkäänlaista pysyvää rauhaa.
Israel ilmoitti aloittaneensa rajatun maahyökkäyksensä Libanoniin myöhään maanantaina.
Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari kommentoi tiistaina maahyökkäystä Libanoniin sanomalla, että maahyökkäyksellä estetään Hizbollahin suunnittelemaa hyökkäystä Israeliin.
Israel kertoo aloittaneensa "rajatun maaoperaation" Libanoniin
– Myös Israelilta edellytetään pidättäytymistä. Israelin operaatiot osuvat kuitenkin Libanonin alueeseen ja sitä kautta myös herkästi siviileihin, Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan Israel joutuu tukeutumaan kaikissa toimissaan kansainväliseen oikeuteen ja kansainväliseen humanitääriseen oikeuteen.
– Näiden edellytysten yli ei saisi missään kohtaa kävellä.
Juttua täydennetty kello 14.56.