USA lähettää lisää hävittäjiä ja sotalaivoja Lähi-itään

Puolustusministeriön mukaan sotilaallisen läsnäolon lisäämisellä pyritään vastaamaan uhkaan, jonka Iran ja Iranin tukemat ryhmittymät Yhdysvaltain mukaan muodostavat.

Yhdysvallat aikoo vahvistaa sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idässä lähettämällä alueelle lisää hävittäjiä sekä sotalaivoja, kertoo maan puolustusministeriö.

Puolustusministeriön edustajan Sabrina Singhin mukaan Yhdysvallat pyrkii näin vastaamaan Iranin ja Iranin tukemien ryhmittymien muodostamaan uhkaan.

Puolustusministeri Lloyd Austinin määräämillä toimilla pyritään Singhin mukaan parantamaan Yhdysvaltain joukkojen suojelua alueella ja tarjoamaan lisätukea Israelin puolustukselle sekä varmistamaan, että Yhdysvallat on valmis vastaamaan erilaisiin tilanteisiin.

Austin on lisäksi määrännyt, että lentotukialus USS Abraham Lincoln korvaa alueella olleen lentotukialus USS Theodore Rooseveltin.

Puolustusministeriö sanoo myös pyrkivänsä lisäämään valmiuksia lähettää alueelle lisää maakalustoa ballististen ohjusten torjuntaa varten.

Biden lupasi Netanjahulle lisävahvistuksia

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi aiemmin viikolla Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle, että Israelin puolustamiseksi Yhdysvallat muun muassa lähettää alueelle uusia yhdysvaltalaisvahvistuksia puolustustehtäviin.

Puhelinkeskustelun aikana Biden vakuutti Netanjahulle Yhdysvaltain olevan sitoutunut puolustamaan Israelin turvallisuutta Iranista tulevilta uhkilta.

Puhelusta kertoneen Valkoisen talon mukaan mainittuihin uhkiin kuuluvat äärijärjestöt Hamas ja Hizbollah sekä Jemenin huthikapinalliset. Kaikki kolme saavat tukea Iranilta.

Hamas-pomo haudattiin Qatarissa

Iran ja Hamas ovat syyttäneet Israelia Hamasin poliittisen johtajan Ismail Haniyyan surmaamisesta Iranin pääkaupungissa Teheranissa varhain keskiviikkona. Israel ei ole kommentoinut Haniyyan surmaa.

Haniyya haudattiin perjantaina Qatarin Dohassa. Tuhannet surijat saapuivat hautajaisten yhteydessä pääkaupungin suurimpaan moskeijaan nähdäkseen palestiinalaislipulla verhotun arkun.

Haniyya vastasi Hamasin kansainvälisistä suhteista ja osallistui neuvotteluihin. Haniyya oli avainasemassa Israelin ja Gazan mahdollista tulitaukoa koskevissa neuvotteluissa.

Muun muassa Iranin presidentti Masoud Pezeshkian ja maan korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ovat vannoneet kostavansa iskun Israelille.

Surmattiin majapaikkaan viedyllä räjähteellä

Kansainvälisessä mediassa Haniyyan kuolinsyyksi kerrottiin aluksi ohjusisku iranilaisen uutistoimisto Farsin keskiviikkoisten tietojen pohjalta. Myös STT siteerasi Farsia asiasta. Torstaina Yhdysvalloissa julkaistun New York Timesin selvityksen mukaan Haniyya olisi kuitenkin kuollut hänen majapaikkaansa etukäteen viedystä räjähteestä.

Asiasta kertoivat New York Timesille lähteet Lähi-idästä ja Yhdysvalloista. Lisäksi lehti tutki paikalta otettuja satelliittikuvia. Osa New York Timesin lähteistä kertoo, että räjähde oli viety vierastaloon noin kaksi kuukautta sitten. Virkamieslähteiden mukaan Haniyya oli yöpynyt talossa useita kertoja aiemmin.

Hizbollahin korkea-arvoinen komentaja Fuad Shukr puolestaan sai surmansa tiistaina Israelin iskussa Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin. Israel on syyttänyt Shukrin olleen vastuussa Israelin miehittämille Golanin kukkuloille tehdystä iskusta, jossa kuoli 12 lasta ja nuorta. Hizbollah on kiistänyt tehneensä kyseisen iskun.

Lue myös:

    Uusimmat