Uutissuomalainen: Hallituksen rasismikampanjassa mukana 62 organisaatiota – puolueita vain kaksi

49:36img
Katso videolta hallituksen rasismin vastaisen kampanjan julkistustilaisuus.
Julkaistu 04.01.2025 05:00

MTV UUTISET

Hallituksen elokuussa aloittamaan rasismikampanjaan on lähtenyt mukaan 62 tahoa, kertoo Uutissuomalainen. 

Valtioneuvoston kanslian (VNK) johtava asiantuntija Katriina Nousiainen pitää 62:ta odotusten mukaisena lukuna.

– Kampanjaan liittyminen edellyttää organisaatioilta enemmän kuin kampanjan viestin jakamista somessa. Konkreettisia toimia ovat esimerkiksi henkilöstön ja vastuuhenkilöiden koulutukset ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen vähemmistötaustaisille nuorille. Markkinoinnin myötä kampanjaverkosto pikku hiljaa kasvaa. Järjestämme muun muassa webinaareja ja lähetämme kutsukirjeitä, Nousiainen sanoo Uutissuomalaiselle.

Puolueista kampanjassa ovat yhä mukana vain kokoomus ja RKP.

– Puolueet eivät ole olleet merkittävin kohderyhmämme, emmekä ole niiden suuntaan kohdistaneet erityistä markkinointia. Olemme hakeneet merkittäviä työnantajia, Nousiainen kertoo.

Uutissuomalaisen mukaan keskusta harkitsi asiaa vielä syksyllä, mutta mukaan se ei ole lähtenyt.

Hallituksen rasismikampanja käynnistyi elokuussa kohun saattelemana, kun hallituspuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi, että perussuomalaiset tuskin lähtee puolueena mukaan. 

Hallituspuolueista kristillisdemokraatitkaan ei ole ilmoittautunut mukaan. Oppositiopuolueet SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat heti, etteivät lähde kampanjaan mukaan. 

Kampanjaan osallistuvat esimerkiksi valtioneuvosto itse, Keskuskauppakamari, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä SAK ja EK.

Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Hallituksen rasismikampanja lässähti – yhdet ovat tosissaan, toiset poseeraavat

 

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka