Vanhanen: Ihmisten kohtaamiset pitää saada vähemmäksi kuin viime keväänä – hallitus päättää tänään siirtymisestä koronastrategian tasolle kaksi

5:24img
Pääkaupunkiseudun koronanyrkki haluaa kiristää rajoituksia - minkälaiset tilat voivat mennä kiinni ja milloin?
Julkaistu 24.02.2021 15:27

MTV UUTISET – STT

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, että ihmisten kohtaamiset täytyy saada viime kevättä vähemmäksi.

Näin voidaan estää se, että koronaepidemia ei räjähdä käsiin, kuten joissakin samankokoisissa maissa on käynyt.

– Meillä on viime talvea ja kevättä tarttuvampi virus liikkeellä. Eli meidän täytyy löytää tavat, joilla ihmisten kohtaamisia on vähemmän kuin viime maalis- ja huhtikuussa, hän sanoi toimittajille eduskunnassa.

Viime maaliskuussa siirryttiin poikkeusoloihin. Nytkin myös poikkeusolojen mahdollisuus täytyy pitää vaihtoehtona mukana, mutta ensisijaisesti pitää käyttää normaalilainsäädännön tuomat keinot hyväksi.

– Nyt on uusia lakeja olemassa, ja pitää tietysti käyttää ensisijaisesti normaalilainsäädännön keinot hyväksi, ja tästäkin on kyse tänään illalla.

Vanhasen mukaan hallituksen neuvotteluissa illalla on kyse siitä, että löydetään keinoja, joilla toivottu tavoite saavutetaan.

Tämä ei hänen mukaansa edellytä sitä, että kaikki suljetaan, mutta pitää löytää tapa, joka riittävällä todennäköisyydellä vähentää ihmisten kohtaamisia.

Poikkeusoloihin joutuminen pyritään vielä välttämään

Hallitus kokoontuu illalla Säätytaloon neuvottelemaan koronaepidemian hillitsemisestä. Odotettavissa on, että hallitus päättää siirtymisestä päivitetyn koronastrategian tasolle kaksi.

Kakkostasolla voidaan ottaa käyttöön valtakunnallisesti tai alueellisesti lisätoimia, kuten esimerkiksi pienentää kokoontumisrajoitusten suurinta sallittua henkilömäärää.

Koko maassa voidaan myös ottaa käyttöön laajin mahdollinen etätyösuositus ja maskisuositus. Tasolla kaksi peruskoulun yläluokat voivat myös siirtyä etäopetukseen.

STT:n tietojen mukaan hallituksen sisällä pohditaan, riittääkö edes kakkostasolle siirtyminen pitämään kovinkaan kauan kurissa taudin leviämistä. Syynä on erityisesti Uudenmaan paheneva koronatautitilanne.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila ei ota suoraan kantaa, kuinka lähellä mahdollisesti ovat kolmostason toimenpiteet, jolloin puhuttaisiin poikkeusoloista. Hän sanoo, että tason kaksi toimenpiteillä yritetään välttää tasolle kolme siirtymistä.

– Asiaa voidaan sivuta illan keskusteluissa, koska kokonaisuudesta tuleekin käydä keskustelua, kommentoi STT:lle sähköpostitse.

Tiettävästi myös Lapin tilanne huolettaa hallitusta. Tilanne on kenties pahempi kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää.

Hallituksen neuvottelut alkavat kello 17.30. Voit seurata suoraa lähetystä Säätytalolta kello 17 alkaen MTV Uutiset Livestä. 

Lue myös: Huomenna uusi rajoitus Uudellemaalle: Kahden metrin turvaväli yli 10 hengen tiloissa, muun muassa ruokakaupoissa

HUS:n teho-osasto pahoin kuormittunut, nuorimmat koronapotilaat alle 30-vuotiaita – osa siirretty muualle saamaan hoitoa, sillä lisähoitajia ei saada vapaaehtoisesti

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus