Koronavirustartunta voi aiheuttaa suolisto-oireita, kuten oksentelua ja ripulia, jotka voivat kuitenkin johtua myös vatsataudista. Vatsanväänteiden syytä miettiessä kannattaa kiinnittää huomionsa mahdollisiin ylähengitystieoireisiin.
Koronaviruksen aiheuttama covid-19 aiheuttaa monenkirjavia oireita, jotka sopivat useaan muuhunkin tautiin. Koronan erottaminen esimerkiksi allergiasta, influenssasta ja flunssasta voikin osoittautua hankalaksi.
Samankaltaisuudet eivät kuitenkaan pääty tähän. Koronavirustauti aiheuttaa osalla potilaista suolisto-oireita, kuten pahoinvointia, oksentelua ja ripulia. Näitä oireita esiintyy myös esimerkiksi vatsatautiin sairastuneilla.
Health-sivuston haastattelemat amerikkalaislääkärit kertoivat, miten erottaa covid-19 ja vatsatauti toisistaan.
Vatsataudin ja koronavirustaudin oireet
Vatsataudilla tarkoitetaan suolistotulehdusta eli gastroenteriittiä. Se on hyvin tavallinen sairaus etenkin lapsilla, joista se tarttuu herkästi muihin perheenjäseniin. Vatsatauteja aiheuttavat virukset ja bakteerit, jotka tarttuvat esimerkiksi kosketustartuntana tai ruoka-aineiden ja juomaveden kautta.
Tyypillisiä vatsataudin oireita ovat oksentelu, ripulointi, vatsakipu, huono ruokahalu ja kuume. Koska tauti aiheuttaa herkästi nestehukkaa, on sairastuneen tärkeää juoda.
Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, mutta tartunta voi tapahtua lähikontaktissa myös kosketuksen tai ilman välityksellä. Covid-19-taudin oireita ovat pääsärky, haju- ja makuaistin häiriöt, nuha, yskä, hengenahdistus, voimattomuus, väsymys, lihaskivut, kurkkukipu, kuume, pahoinvointi, oksentelu ja ripuli.
LUE MYÖS: Tutkimus kertoo, missä järjestyksessä koronaoireet todennäköisimmin ilmenevät – yksi merkittävä ero influenssaan
Vatsataudissa on harvoin ylähengitystieoireita
Pohtiessa pandemian keskellä syitä vatsanväänteiden aiheuttajalle, kannattaa kiinnittää huomio ylähengitystieoireisiin. Esimerkiksi mahdolliset haju- ja makuaistin häiriöt sekä yskä ovat tyypillisiä koronan aiheuttamia oireita, kun taas vatsatautien yhteydessä niitä ei juuri esiinny. Myös rintakivut ovat vihje siitä, että kyseessä on covid-19 eikä vatsatauti.
LUE MYÖS: Mistä haju- ja makuaistin muuttuminen johtuu? Viisi yleistä syytä – sairastuneet kertovat koronaoireen inhottavasta erityispiirteestä
Infektiotauteihin erikoistuva lääkäri Tania Elliot sanoo Healthille, että koronaa epäillessä kannattaa lisäksi pohtia oman alueensa koronatilannetta sekä mahdollisia altistumisia.
– Jos potilaalla on tiedossa altistuminen koronalle, nämä oireet ovat paljon huolestuttavampia, Elliot sanoo.
Pelkästään oireiden perusteella ihminen ei kuitenkaan voi päätellä, onko niiden aiheuttaja koronavirus vai jokin muu virus tai bakteeri. Mikäli epäilet saaneesi koronavirustartunnan, tee oireiden arviointi Omaolo-palvelussa ja varaa aika testiin. Testin jälkeen tulisi pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes tulos valmistuu.
Milloin hoitoon vatsataudin vuoksi?
Myös vatsatautiin sairastuneen kannattaa pysyä kotosalla, sillä esimerkiksi norovirus on herkkä tarttumaan. Suolistotulehduksiin ei ole lääkettä, vaan elimistön oma puolustusjärjestelmä parantaa tulehduksen päivien kuluessa.
Jos ripulissa on verta tai tauti kestää yli kolme päivää, on syytä hakeutua hoitoon. Lapset ja vanhukset ovat aikuisia suuremmassa kuivumisvaarassa, ja heidän on hakeuduttava lääkäriin herkemmin, jos nesteiden nauttiminen ei onnistu. Yhtämittainen oksentelu, ripuli, korkea kuume ja yleiskunnon huononeminen ovat myös syitä lähteä lääkäriin.
LUE MYÖS: Vatsatauti vai ruokamyrkytys – miten ne erottaa toisistaan?
LUE MYÖS: 20-vuotias opiskelija menehtyi syötyään viisi päivää keittiön pöydällä säilytettyä pastaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää aiheesta koronavirus.
Lähteet: Health.com, Terveyskirjasto, THL