Suomen Puolustusvoimien entinen komentaja, nykyinen kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) muistuttaa Kymmenen uutisissa, ettei rintama ole hetkessä murenemassa.
Venäjä valtasi lokakuun aikana enemmän alueita kuin minään muuna yksittäisenä kuukautena sitten heinäkuun 2022, kertoo New York Times. Lehden haastatteleman Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamiehen mukaan Ukrainalla riittää sotilaita korkeintaan vuodeksi.
Sunnuntai-iltana Venäjän hyökkäys kohdistui Harkovassa muun muassa kauppoihin ja kerrostaloihin. Ainakin 14 ihmistä loukkaantui iskuissa.
Suomen Puolustusvoimien entinen komentaja, nykyinen kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.) muistuttaa rintaman olevan pitkä, eikä se ole heti murenemassa.
– Venäjä on edennyt Donetskin alueella Kurakhoven ympäristössä ja saattaa päästä siellä jonkinlaiseen läpimurtoon. Mutta aika pitkään pitää zoomata rintamakarttaan, että pääsee tälle alueelle. Eli ei se rintama ole heti murenemassa, sillä se on pitkä rintama.
Lindbergin mukaan Kurskin alue saattaa olla muodostumassa Ukrainalle rasitteeksi, sillä se sitoo joukkoja pois muualta rintamalta.
– Pohjoiskorealaisia taistelijoita on ilmeisesti tullut taisteluihin mukaan Kurskin alueella. Venäjä on vallannut noin puolet takaisin menettämästään alueesta.
Lue myös: "Kärki lyöty sisälle, tilanne hyvin huolestuttava" – Venäjän voimakas panssarihyökkäys murtautunut rintamaan
Haasteita avun saamisessa nopeasti perille
Saksa ilmoitti tänään uudesta 200 miljoonan euron humanitaarisesta tukipaketista Ukrainalle.
– Bulkkitavara, kuten tykistön ammukset on aika helppo viedä perille asti. Mitä monimutkaisempi tekninen järjestelmä on, sitä enemmän koulutusta se vaatii. Tavarat pitää kuljettaa varaosineen hyvin monimutkaista reittiä Ukrainaan. Lopulta Ukrainan pitää myös viedä ne perille rintamalle, Lindberg muistuttaa.
Upseeriliiton ja MTV Uutisten kyselyssä vastaajien kanta oli selvä: Suomen pitää tukea Ukrainaa ja avunantoa pitää jopa lisätä.
– Venäjä on onnistunut tuhoamaan jopa 70 prosenttia Ukrainan energiatuotannosta. Sinne pitää saada apua, muuten edessä voi olla kylmä ja pitkä talvi ukrainalaisilla.
Lindberg listaa, että Ukraina tarvitsee kipeästi myös muun muassa ammustarvikkeita, talvivarusteita ja ilmatorjuntaohjuksia, sekä pitkän kantaman täsmäaseita.
Yhdysvaltain keväällä hyväksymästä kymmenien miljardien arvoisesta apupaketista vasta kymmenesosa on Ukrainan presidentti Zelenskyin mukaan toimitettu perille.