Lumenluonti on hyvää liikuntaa, mutta myös raskasta sydän- ja verenkiertoelimistölle.
Liikunta on toki hyväksi sydämelle, mutta äkillinen ja raskas fyysinen suoritus yhdistettynä verisuonia supistavaan kylmään ilmaan vaarantaa sydänsairaudesta kärsivän terveyden, varoittaa The Conversation.
Pahimmillaan lumenluonti voi johtaa sydänkohtaukseen tai veritulppaan ja äkkikuolemaan.
Riskit ovat suurimmat yli 55-vuotiailla, joilla on tai epäillään olevan sepelvaltimotauti, korkea verenpaine, diabetes tai joiden elämäntyyli on istuva, kertoo sydänlääkäri Barry Franklin USA Today- sivustolle. Riskiryhmäläisiä Franklin suosittelee palkkaamaan jonkun muun tekemään lumityöt puolestaan.
Sen lisäksi, että lumenluonnin aiheuttamia sydänriskejä voi pienentää jättämällä askareen tekemättä, voi vaaroja vähentää myös seuraavilla tavoilla.
Lue myös: Ravintoaine, joka tutkitusti ehkäisee tappavia kansantauteja – tulisi kuulua kaikkien ruokavalioon
1. Vältä lisärasitusta aiheuttavia tekijöitä ennen lapiointia
Sydänsairaudesta kärsivän on syytä välttää liikunnan lisärasitusta aiheuttavia tekijöitä ennen fyysisesti raskasta suoritusta. Lumenluontiin ei kannata ryhtyä raskaan aterian syömisen, tupakoinnin tai alkoholin tai lukuisten kahvikuppien juomisen jälkeen.
2. Lämmittele ennen lumenluontiin ryhtymistä
Tyypillisesti lumenluonti aloitetaan kylmiltään, mutta 5–10 minuutin lämmittely ennen raskasta liikuntaa olisi tarpeen. Näin keho valmistautuu fyysisesti rankkaan suoritukseen.
Ulos on myös syytä pukeutua lämpimästi. Suun eteen voi laittaa huivin, joka lämmittää sisään hengitettyä ilmaa. Lumen lapioinnin aikana tulee muistaa hengittää tasaisesti.
Lumenluonti kannattaa aloittaa pienillä lapiollisilla erityisesti, jos lumi on märkää ja painavaa. Kun keho tuntuu lämmenneen ja lapiolliset alkavat tuntua kevyiltä, voi lunta kauhaista kerralla enemmänkin.
Lue myös: Tapion verraton Mökkiaura sopii autoon kuin autoon – helpottaa jo satojen suomalaisten lumitöitä: "Kun jossain tulee lunta, sieltä tulee myös tilauksia"
3. Aloita jo pyryttäessä
Lapioon kannattaa tarttua jo silloin, kun lunta alkaa tupruttaa. Näin lumi ei pääse kertymään painaviksi hangiksi, joiden lapioiminen on fyysisesti raskaampaa kuin juuri sataneen kevyemmän lumen.
4. Pidä taukoja
Lumenluontia kannattaa tauottaa, jotta sydän ei joudu liian koville. Taukojen aikana ahkeroijan olisi hyvä kuunnella sydäntään ja tarkkailla mahdollisia sydänkohtauksen merkkejä, kuten rintakipua tai pahoinvointia.
Lue myös: Sydänkohtauksen oireet voivat vaihdella sukupuolen mukaan – moni nainen ei ymmärrä oireiden syytä, ja se voi koitua kohtaloksi
5. Älä lopeta seinään
Kun urakka on hoidettu, ei lapiota kannata viskata hankeen ja itse istahtaa saman tien sohvalle. Muutaman minuutin kävely raskaan suorituksen jälkeen on hyväksi sydämelle. Fyysisesti raskaan suorituksen äkillinen lopettaminen kun lisää liikunnan rasitusta.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: The Conversation, USA Today, Terveyskirjasto