Pakkanen voi uhata myös sydäntä.
Kova pakkanen syleilee Suomea. Vaikka kirpeä ja kuulas talvisää saattaa houkuttaa lenkkeilyyn, hyytävän kylmässä on myös riskinsä, kertoo Sydänliitto.
Lue myös: Sydän kärsii kylmästä – Näin suojaudut kohtaukselta
Verenpaine nousee pakkasessa
Altistus kylmälle lisää sydämen työmäärää.
Talvisin verenpaine on korkeampi. Kylmä sää supistaa ihon pintaverisuonia; näin lämpöä ei pääse yhtä helposti hukkaan. Samalla paineet kuitenkin nousevat.
Mikäli pakkasessa treenaa, sydänrasitus kasvaa entisestään. Kylmässä sydän tarvitsee paljon happea, mutta hapensaanti on tavallista vaikeampaa. Sepelvaltimotautia sairastaville kylmä ilma voikin aiheuttaa rintakipua, jos sydän ei saa tarpeeksi happea.
Yllättävä, rankka lumenluonti voi johtaa jopa kuolemaan
Tutkimusten mukaan esimerkiksi sydänkohtaukset lisääntyvät talvisin. Jo 2017 uutisoitiin, että sydänoireiden takia tehtävät sairaalakäynnit yleistyvät kovia lumipyryjä seuraavina päivinä.
Sydänkohtaukset tapahtuvat tutkimuksen mukaan todennäköisemmin talviaikaan ja aikaisin aamulla.
Esimerkiksi rankka lumenluonti voi pahimmillaan johtaa sydänkohtaukseen tai veritulppaan ja äkkikuolemaan. Lumen puhdistaminen pihasta on kovaa treeniä, joka vaikuttaa myös ylävartaloon ja siten rasittaa sydäntä. Siihen ryhdytään usein lämmittelemättä. Toisaalta lumitöitä tekevät myös ihmiset, jotka eivät muuten liiku paljoa; pihatyöskentelijä voi myös tietämättään sairastaa verisuonisairautta. Tämä voi osaltaan vaikuttaa lumenluonnin riskeihin.
Lue myös: Kuulutko riskiryhmään? Vältä kohtalokkaat virheet luomenluonnissa
Kylmyys voi aiheuttaa hengenahdistusta, yskää, rintakipuja...
FINRISKI 2002 -aineistoon perustuvassa kyselytutkimuksessa selvisi, että kohonnutta verenpainetta sairastavilla on talvella esimerkiksi hengenahdistusta, yskää, rintakipuja ja rytmihäiriöitä enemmän kuin muilla.
Eniten oireita kylmä aiheuttaa sellaisille ihmisille, joilla on sekä kohonnut verenpaine että jokin muu sydän- ja verisuonisairaus
Vaikuttaa siltä, että pelkästään paljaat kasvot pakkassäässä voivat vaikuttaa sydämen toimintaan. Kokeellisessa tutkimuksessa keski-ikäisillä oululaismiehillä aortan verenpaine kohosi 20–30 elohopeamillimetriä pelkästään kasvojen kylmäaltistuksessa. Miehillä ei ollut käytössään verenpainelääkettä.
Kalsea sää ei hankaloita vain sydänpotilaiden elämää. Pakkanen vaikeuttaa myös muun muassa astman ja keuhkoahtaumataudin oireita.
Lue myös: Varpaat jatkuvasti jäässä? Kylmät jalat voivat olla jopa oire sairaudesta
Älä ryntää pakkaseen treenaamaan
Kun hyytävä ilma jatkuu, kehon reaktiot laimenevat ja stressireaktio vaimentuu. Kroppa tottuu kylmään ja ymmärtää, ettei se ole vaaraksi. Tämä ei kuitenkaan tapahdu heti.
Liian rajulle reippailulle ei ensimmäisten kylmien päivien aikana kannata lähteä. Pakkaseen tulee pukeutua asianmukaisesti; kehoa tulee kuunnella ja sisään palata, jos olo muuttuu huonommaksi kesken ulkoilun. Myös mahdollista verenpainelääkitystä voi säätää talveen sopivaksi.
Lue myös: Suomalaislääkäri varoittaa: Alkoholin nauttiminen pakkasella voi olla vakava terveysriski
Lue myös: Eläinlääkäri kertoo, mitkä koirarodut tulisi suojata vaatteilla pakkasella – nämä paikat paleltuvat herkimmin
Katso myös: Talvi nipistelee ihoakin! Tiesitkö, että pakkasvoiteet lisäävät ihon paleltumisen vaaraa?
1:48
Lähde: Sydänliitto, Duodecim-lehti