Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat nimenneet basilikan Vuoden HeViksi 2024. Tiesitkö näitä faktoja suosikkiyrtistä?
Aikaisemmin Vuoden Vihannes -nimellä tunnettu titteli on nyt Vuoden HeVi. Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat julkistaneet vuoden vihanneksen jo vuosikymmenien ajan, mutta nyt nimitystä päätettiin vaihtaa, jotta tittelin voi jatkossa saada myös marjat ja hedelmät.
Vuoden 2024 HeViksi kruunattiin basilika. Vuonna 2025 Vuoden HeVi on kurkku ja seuraavan vuonna vuorossa on mansikka.
Lue myös: Suomalaisilla on kaksi selkeää suosikkiyrttiä – osaatko käyttää niitä oikein?
Basilika on Suomen suosituimpia yrttejä
Puutarhaliiton mukaan basilikaa kutsutaan myös yrttien kuninkaaksi ja rakkauden yrtiksi. Basilika on tillin ja persiljan ohella Suomen suosituin yrtti.
– Basilikan lehdet maistuvat hyvältä sellaisenaan esimerkiksi salaateissa, mutta maku sopii hyvin myös monenlaiseen ruoanlaittoon. Basilikaa nautitaan maun ohella myös sen terveyttä edistävien vaikutusten vuoksi, Puutarhaliitosta vinkataan tiedotteessa.
Tiesitkö, että basilikasta voi käyttää ruoanlaittoon kaikki sen maanpäälliset osat? Vanhemmiten tämän ruohovartisen kasvin varret puutuvat, ja kukinnan edetessä kasvin maku myös laimenee. Siksi kasvia kannattaa hyödyntää jatkuvasti latvomalla nuorentaen.
Satoja basilikalajikkeita
Monelle tulee myös yllätyksenä, että basilikalajikkeita on maailmassa olemassa satoja. Niiden väri, lehtimuoto ja koko sekä aromikkuus vaihtelevat.
Suomessa tunnetuin lienee isolehtinen perusbasilika, josta voi valmistaa vaikkapa pestoa.
– Esimerkiksi Thaimaassa ja Meksikossa käytetään enemmän pienilehtisiä ja selvästi voimakkaampia basilikalajikkeita tuomaan jopa pientä sitruksisuutta ja kirpeyttä ruokiin. Muita yleisiä makuja ovat anis-, kaneli-, timjami- ja sitruunabasilikat, Puutarhaliitosta kerrotaan.
Lue myös: Ethän tee tätä virhettä, kun maustat ruokaa? Meiran asiantuntija muistuttaa: "Nopeuttaa mausteen vanhenemista"
Basilikan säilytys – varo kylmää!
Basilikaa ostaessa kannattaa muistaa, että yrttiä säilytetään kotona aina huoneenlämmössä. Kasvi ei kestä alle kuuden asteen lämpötiloja. Kaupasta kotiin kuljetettaessa basilika kannattaa suojata kylmältä matkan ajan.
Kotona basilikaa kannattaa pitää valoisalla paikalla esimerkiksi vesilasissa, jossa on koko ajan hiukan vettä kasvin tarpeisiin.
– Kuitenkin varsinkin talvella, kun huoneilma on kuivaa, kasvin hengissä pysymistä helpottaa esimerkiksi läpinäkyvä pussi tai kupu, sillä kasvi kuivuu helposti talvisessa huoneilmassa. Myös sumuttamalla voidaan parantaa kasvin kotikestävyyttä.
Lue myös: Helppo ja nopea pestopasta! Kati vinkkaa edullisen ja yllättävän raaka-aineen
Katso Makuja-sivuston parhaat reseptit!
Lähde: Puutarhaliitto