Punaista lihaa ja siipikarjaa vain rajoitetusti – pohjoismaiset ravitsemussuositukset julki: "Perunan käyttöä suositellaan"

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset ovat herättäneet myös kansainvälistä mielenkiintoa.

Uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset kehottavat ihmisiä rajoitettuun sekä punaisen että vaalean lihan syöntiin. Uusimpaan suositukseen on sisällytetty ensimmäistä kertaa ympäristö- ja ilmastonäkökulma.

–  Uusissa ravitsemussuosituksissa on huomioitu ensin terveysvaikutukset ja niihin pohjautuvat ruokaryhmien määrälliset suositukset. Tämän jälkeen olemme huomioineet ympäristövaikutukset ja antaneet tarkempia ohjeita eri ruokaryhmien valintoihin, kertoo Helsingin yliopiston kansanravitsemuksen professori Maijaliisa Erkkola STT:n haastattelussa.

Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia on ollut luomassa kaksi suomalaista asiantuntijaamuiden pohjoismaalaisten edustajien kanssa. Erkkola on toinen heistä. Toinen edustaja on ravitsemusterapian professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta. Kaikkiaan työssä on ollut mukana yli 400 pohjoismaista tutkijaa.

Uudet ravitsemussuositukset kehottavat ihmisiä pääasialliseen kasvipohjaiseen ruokavalioon sekä terveydellisistä että ilmastosyistä. Kasvisten, hedelmien, marjojen, palkokasvien, perunoiden ja täysjyvän runsasta saantia suositellaan.

Erkkola kannustaa esimerkiksi riisin sijaan suosimaan kotimaisia viljoja, koska riisillä on suuremmat ympäristövaikutukset kuin kotimaisilla viljoilla.

–  Perunan käyttöä suositellaan myös. Suositus pohjautuu pieniin ympäristövaikutuksiin.

Suurimmat ympäristövaikutukset ovat eläinkunnan tuotteilla, erityisesti märehtijöiden lihalla ja maitotuotteilla. Punaista lihaa ja siipikarjaa suositellaan syömään jatkossa vain rajoitetusti. Vastuullisesti tuotetun kalan runsasta saantia puolestaan suositellaan.

Vähärasvaisia maitotuotteita suositellaan jatkossa nauttimaan vain kohtuullisesti. Mahdollisimman vähän suositellaan syömään prosessoituja lihatuotteita, kuten makkaroita ja leikkeleitä, sekä prosessoitua ruokaa, joka sisältää paljon tyydyttynyttä rasvaa, suolaa ja sokeria.

Ravintoaineiden, etenkin monen vitamiinin, saantisuositukset nousevat.

Kasvispainotteinen ruokavalio kouluruokien ruokalistoille

Suomalaiset ravitsemussuositukset pohjautuvat pohjoismaisiin suosituksiin. Vaikutukset näkyvät esimerkiksi joukkoruokailuissa, kuten kouluruoassa.

–  Suosituksissa painotetaan, että kasvikunnantuotteita pitäisi lisätä enenevästi ruokavalioon, joten kyllähän se tulee sitten heijastumaan joukkoruokailuun toivon mukaan. Joukkoruokailun ruokalistoilla pyritään myös ravintoaineiden määrällisiin tavoitteisiin.

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset on päivitetty viimeksi vuonna 2012. Suosituksia päivitetään nyt kuudetta kertaa, ja ravitsemussuositukset päivitetään tavallisesti 8–10 vuoden välein. Suomen nykyiset ravitsemussuositukset ovat vuodelta 2014.

–  Kansalliset suositukset tulevat olemaan yhtäläiset pohjoismaisten suositusten kanssa hyvin suurella todennäköisyydellä, Erkkola kertoo.

Etenkin ravintoaineiden suositukset pysyvät lähes muuttumattomana. Kansallisella tasolla ratkotaan useita kysymyksiä.

–  Ruokaryhmäkohtaisissa suosituksissa huomioidaan enemmän kunkin maan ruokaympäristöä, suomalaisten ravitsemukseen liittyviä kansallisia haasteita ja sitä, mitä ruokia on saatavilla. Jokaisella Pohjoismaalla on myös mahdollisuus olla kunnianhimoisempi ympäristötavoitteiden sisällyttämisessä kansallisiin tavoitteisiin.

Työryhmä kansallisten ravitsemussuositusten laadinnalle on Erkkolan tietojen mukaan jo nimetty, ja hän uskoo niidenolevan valmiit ensi vuonna.

Pohjoismaisille suosituksille kansainvälistä mielenkiintoa

Pohjoismaisten ravitsemussuositusten kehittäminen kiinnostaa muuallakin.

–  Meitä on kansainvälisesti seurattu hyvin tarkasti ja mielenkiinnolla. Työskentelyprosessimme on ollut julkinen ja läpinäkyvä osittain siksi, että meille on tullut paljon kiinnostusta ulkomailta. Muut maat haluaisivat mahdollisesti päivittää samalla tavalla omat suosituksensa.

Pohjoismaat eivät ole ensimmäisiä, jotka ovat sisällyttäneet ilmasto- ja ympäristökysymykset ravitsemussuosituksiin, vaan esimerkiksi Alankomaissa näin on jo tehty, mutta Erkkolan mukaan ei yhtä perinpohjaisesti kuinnyt Pohjolassa.

Katso myös: Asiantuntija vinkkaa edullisen korvikkeen kurkulle ja tomaatille

Lue myös:

    Uusimmat