Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Italialainen keittiö maailman suosituin – Suomi sijoittui kansainvälisessä vertailussa toiseksi viimeiseksi

1:35img
Tee pizzaa kuin ammattilainen.
Julkaistu 12.03.2019 16:55

Emmi Niiniaho

Kansainvälisesti suositut keittiöt, kuten italialainen, kiinalainen ja japanilainen pärjäsivät hyvin kansainvälisessä vertailussa, mutta Suomen anti ei vakuuttanut raatia.

Kansainvälinen markkinatutkimusyritys YouGov kysyi yli 25 000 ihmiseltä 24 eri valtiosta, mitä kansallisia ruokia he ovat kokeilleet ja pitivätkö he niistä vai eivät. Arvioinnin kohteena oli 34 eri kansallista ruokakulttuuria. Minään suurena yllätyksenä ei varmaankaan tule, että suosituimpien ruokien joukossa olivat pasta ja pizza, mikä siivitti Italian voittoon.

Lue myös: Suomi neljännelle sijalle maailman arvostetuimmassa kokkikilpailussa

Suomalainen ruokakulttuuri jäi vertailussa valitettavasti hännille, sillä ainoastaan perulainen keittiö arvioitiin huonommaksi.

Suosituimmat ruoat

Italialaisen ruoan puolesta liputti 84 prosenttia kaikista vastanneista ja erityisen innoissaan paikallisesta ruokakulttuurista olivat italialaiset itse. Lisäksi naapurimaat Ranska ja Espanja osoittautuivat pizzan ja pastan ystäviksi. Toisaalta kiinalaisista vain 59 prosenttia kertoi pitävänsä italialaisesta ruoasta.

kiinalainen ruoka

Kiinalainen ruoka sijoittui kansainvälisessä vertailussa toiseksi.

Toiseksi eniten kannatusta kansainvälisesti sai kiinalainen ruoka (78 prosenttia kaikista vastanneista) ja kolmanneksi sijoittui japanilainen keittiö (71 prosenttia kaikista vastanneista).

Vähiten kiinalaisesta ruoasta pitivät Saudi-Arabian ja Indonesian kansalaiset. Saudi-Arabia ei arvostanut pahemmin myöskään japanilaista ruokakulttuuria.

Suomi listan häntäpäässä

Koko listan hänniltä löytyy perulainen ruoka, joka sai ainoastaan 32 prosenttia kansainvälisen raadin äänistä. Vain murto-osan paremmin sijoittunut Suomi sai tyytyä kyselyssä toiseksi huonoimpaan sijoitukseen.

makaroonilaatikko vuoka

Suomalaista ruokaa maistaneet ulkomaalaiset eivät vakuuttuneet Suomen tarjonnasta.

YouGovin datajournalisti Matthew Smith huomauttaa, että suomalaiset olivat sentään kotiseuturakkaita ja antoivat omalle ruoalleen korkeat arvosanat, kun taas Peru ei ollut mukana kyselyssä ja näin ollen perulaiset eivät voineet puolustaa omaa ruokakulttuuriaan.

Suomen sijoituksen pelastivat siis suomalaiset itse. Vähiten mairittelevan arvion suomalainen keittiö sai ehkä hieman yllättäen tanskalaisilta, sillä vain 13 prosenttia tanskalaisista vastaajista piti suomalaisesta ruoasta.

Kriittisimmät ja lempeimmät arvostelijat

Kyselyn mukaan kaikkein kriittisimpiä arvostelijoita olivat japanilaiset, jotka antoivat koko kyselyn huonoimmat pisteet jonkin valtion ruoille (Saudi-Arabialle ainoastaan 11 prosenttia). 34:stä arvioidusta ruokakulttuurista ainoastaan 23 sai yli 50 prosenttia positiivisia ääniä.

Kaikkein positiivisimmin eri maiden ruokiin suhtautuivat filippiiniläiset, joista noin 67 prosenttia ilmoitti pitäneensä erilaisista ulkomaisista ruoista, joita olivat kokeilleet.

Voit katsoa taulukon eri maiden antamista pisteistä ja sijoituksista täältä.

Lähteet: Independent, YouGov

Tuoreimmat aiheesta

Maailman keittiöt