Myös kauppaketjut reagoivat nyt akuuttiin kukkakaalitilanteeseen. Runsaalla kaalisadolla ja edullisella myyntihinnalla on kuitenkin kääntöpuolensa.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin elokuussa kotimaisen kukkakaalin kaipaavan kuluttajien apua. Muutama vuosi sitten Suomessa kampanjoitiin käyntiin kukkakaalitalkoot, kun kotimaista kasvista kypsyi yhtäkkiä yli äyräiden ja sadot uhkasivat mädäntyä pelloille.
Nyt kukkakaalitalkoille on taas tarvetta, sillä satoa on kypsynyt kerralla suuri määrä.
– Tilanne on akuutti. Tällä hetkellä pelkästään meidän viljelijöillä on jäämässä peltoon ja varastoon 30–60 lavallista loistavalaatuista tavaraa. Monen viikon sato valmistuu yhtä aikaa, suomalaiselta Tuoreverkko-vihannestukulta kerrottiin.
Lue myös: Valtavaa määrää halpoja kasviksia uhkaa kurja kohtalo: "Tilanne on akuutti"
Kukkakaalin hinta laskee kaupoissa
Kukkakaalitalkoisiin ovat jo lähteneet mukaan monet ruokavaikuttajat, jotka ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa kukkakaalireseptejään. Nyt myös S-ryhmä tiedottaa reagoivansa tilanteen laskemalla kukkakaalin kilohintaa. Prismoissa ja S-marketeissa kukkakaalia saa nyt alle euron kilohintaan. S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Katarina Vikman kertoo tiedotteessa ketjun olleen aiempinakin vuosina mukana kukkakaalitalkoissa ja myös muita kotimaisia kasviksia koskevissa tukitoimissa silloin, kun äkillistä ylitarjontaa on ollut.
– Hyvän kotimaisen tuotteen jääminen pelloille ei ole kenenkään etu, vaan haluamme ehdottomasti omalta osaltamme herättää suomalaiset suosimaan satokauden herkkutuotetta. Kukkakaalihan on mainio monikäyttöinen kasvis, johon löytyy runsaasti reseptiikkaa, Vikman sanoo tiedotteessa.
S-ryhmän aiempien kokemuksien perusteella hinnanalennus ja esimerkiksi erilaiset reseptisuositukset vaikuttavat suoraan kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Ketjussa vuoden alussa kokeiltu konsepti euron kasviksista ja hedelmistä on ollut niin suosittu, että se jää pysyväksi toimintamalliksi.
Lue myös: Syötkö kurkkua, tomaattia ja salaattia? Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen varoittaa terveysmokasta
Liian halvalla myyminen ei ole viljelijöille kannattavaa
Kun kukkakaalisatoa kypsyy kerralla valtavat määrät, heijastuu se siis luonnollisesti kasviksen hintaan kaupoissa. Nurmijärvellä asuva kaalinviljelijä Sami, 31, kertoi Huomenta Suomessa, millainen tilanne on viljelijän näkökulmasta. Sami nähdään myös MTV:n Maajussille morsian -sarjan uudella kaudella.
Viljelijän mukaan kukkakaali on herkkä kasvis, jota ei voi jättää pitkäksi aikaa pellolle odottelemaan sen kypsyttyä. Kun satoa on paljon ja hinta putoaa alas, voi joillekin viljelijöille olla jopa kannattavampaa jättää ylimääräiset kukkakaalit pellolle mädäntymään.
– Itse olen yrittänyt kaiken kerätä ja ottaa jokaisen kilon talteen. Kyllä siitä on enemmän työniloa kuin niin sanotusti rahallista hyötyä. Ei siitä ehkä ihan turpaan tule, mutta ei kyllä paljon voittoakaan.
Monille viljelijöille elinehto onkin suoraan tilalta myyminen, jolloin katetta jää enemmän käteen.