Ostitko tämännäköisen kaalin? Sillä on stressiä
Kaalikin voi stressaantua. Tältä näyttää kaalin stressi!
Ihmisten lisäksi myös kasvikset reagoivat elämän erilaisiin käänteisiin eri tavoilla. Esimerkiksi kukkakaaliin voi joissakin olosuhteissa ilmestyä tummia pisteitä.
Vaissi Oy:n keräkaalien testissä löytyi yllätys, kun yksi kaalilajike paljastui stressaantuneeksi. Kaalin sisälle oli ilmestynyt stressireaktio, jossa lehdet tummuvat.
– Yleensä stressireaktio tapahtuu, jos on hyvät, lämpimät kelit ja kaali on vielä kasvuvaiheessa. Jos se tuolloin leikataan ja laitetaan liian kylmään varastoon, kasvu katkeaa äkkinäisesti ja aiheuttaa tummumisreaktion, Vaissi Oy:n toimitusjohtaja Maria Hanho sanoo.
Valkokaalissa stressireaktio näkyy selkeästi
Se, mikä kaalia stressaa, on monen asian summa. Kaikki kaalilajikkeet eivät stressaannu.
– Kyllähän kaalia leikataan paljon eikä tätä tule kaikkiin lajikkeisiin, joten se mitä luultavammin liittyy muuhunkin. Kaalissa voi olla jokin puutos tai muu ominaisuus, mikä laukaisee tummumat.
Valkokaalissa stressireaktio näkyy selkeästi. Vaarallisia tummumat eivät ole, ja kaalin voi niistä huolimatta syödä.
– Stressireaktio on vain ikävän näköinen eikä varsinaisesti houkuta syömään, mutta ei se ole millään tavalla vaarallista. Se on vain värivirhe, Hanho sanoo.
Kaupasta mukaan voisi tarttua stressaantunut yksilö, jos kaalia ei ole kauppakunnostettu halkaisemalla.
– Jos kaali tulee kauppaan kokonaisena, ei stressireaktiota välttämättä ole havaittu. Kannasta sitä ei välttämättä näe.
Lue myös: Oletko maistanut? Halpa ja terveellinen "pikaruoka", jota suomalaiset syövät hämmentävän vähän
Täydellisen kaalin löytäminen haastavaa
Vaissi Oy valmistaa kaalikääryleitä höyrykeittomenetelmällä, jonka Hanhon isä on kehittänyt. Täydellisen kaalin löytäminen onkin haastava laji.
– Menetelmässämme kaalin pitää olla sopivan kokoinen, 2–2,5 kiloa, lehtien pitäisi lähteä helposti eikä kaali olla kauhean tiivis. Meille käärylekaali on sillä tavalla täydellinen, se on kaunis ja nättilehtinen.
Lue myös: Pirjon kaalilaatikko on huikea hitti! Sitä rakastavat jopa kaalinvihaajat – tässä sen salaisuus
Katso myös: Tällä kikalla saat ruusukaaleista järjettömän hyviä!
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Porkkana-linssikeitto – helppo keitto kauden edullisista raaka-aineista
-
Vappu Pimiän minestronekeitto
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Jäädytetty Nutella-juustokakku
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Taivaallinen omenahillo
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Harri Syrjäsen kantarelli-pekonipasta
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti