Soijakastikepulloa sushiravintolassa nuollut poika säästyi ainakin toistaiseksi satojen tuhansien korvauksilta.
Japanilaisen sushiravintolaketjun raportoitiin kesäkuussa haastaneen lukioikäisen pojan oikeuteen tämän toteuttaman "somepilan" vuoksi. Tapauksesta kertoi tuolloin muun muassa CNN.
Lue myös: Joonas osti supermarketista sushia ja pöyristyi: "Jos tosiaan mietitte, miksi sushibuffetin sushit ovat huomattavasti halvempia…"
Soijakastikepullon nuolaisu johti satojen tuhansien korvausvaatimukseen
Sosiaalisessa mediassa levinneillä videoilla pojan nähtiin nuolevan sormiaan, jonka jälkeen hän koski sushilinjastolla pyörivään lautaseen. Videolla poika myös nuolaisi asiakkaiden yhteiskäytössä olevaa soijakastikepulloa sekä soijakippoa. Video oli kuvattu Gifussa sijaitsevassa sushiravintolassa tammikuussa.
Sushiro-ravintolaketjun omistava Akindo Sushiro Co. vaati tempauksen jälkeen pojalta 67 miljoonan jenin eli yli 420 000 euron korvauksia. Yritys perusti vaateensa viraalihitiksi nousseen videon aiheuttamaan asiakaskatoon.
Sushiravintola luopui korvausvaateista
Nyt sushiyhtiö on kuitenkin luopunut korvausvaateista. Japanilaismedioiden mukaan vastapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen sovittelussa.
Uutissivusto Asahi Shimbunin mukaan syytteistä luovuttiin heinäkuun viimeinen päivä.
Asabi Shimbun raportoi vastaajan myöntäneen yleisesti syytökset, mutta hänen mukaansa pilan aiheuttamat todelliset vahingot ravintolalle olivat epäselvät.
Gifun syyttäjävirasto ilmoitti 1.8. vievänsä asiansa kuitenkin perhetuomioistuimeen ja syyttävänsä poikaa omaisuuden tuhoamisesta.
Lue myös: Tiesitkö? Sushistakin tuttuja "rapupuikkoja" ei valmisteta ravusta
Lähteet: CNN, Asahi Shimbun