Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Ruokatoimittaja kehitti helpon systeemin – ei ole joutunut heittämään pilaantunutta ruokaa pois vuosiin

9:37img
KATSO MYÖS: Voiko vanhentunutta ketsuppia tai säilyketonnikalaa vielä syödä? Näin vastaa asiantuntija.
Julkaistu 11.09.2023 08:28

Emmi Niiniaho

Ruokatoimittaja seuraa helposti omaksuttavaa systeemiä, jonka ansiosta hänelle ei pääse syntymään ruokahävikkiä.

Ruokahävikin välttäminen on tunnetusti hyväksi sekä lompakolle että ympäristölle. Useille ihmisille sitä kuitenkin jonkun verran kertyy, mikä saattaa johtua esimerkiksi ostotottumuksista.

Hävikkiviikkoa vietetään 11.–17.9.2023. Se on Kuluttajaliiton koordinoima viestintäkampanja, jonka tavoite on herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta. Hävikkiviikkoa on vietetty vuodesta 2013 lähtien.

Amerikkalaisen The Kitchn-sivuston ruokatoimittaja Meg Asby kirjoittaa omaksuneensa systeemin, jonka ansiosta ei ole vuosiin joutunut heittämään pois pilaantuneita ruokatuotteita.

Vaikka Asby myöntääkin olevansa hieman pakkomielteinen asian suhteen, ei järjestelmä ole lopulta mitenkään erikoinen. Se vaatii vain hieman kurinalaisuutta, mutta lopulta säästät selkeästi rahaa sekä luontoa.

Lue myös: Suomalaiset haluaisivat syödä enemmän kasviksia, mutta samalla niitä heitetään runsaasti roskiin – tutkija ruokahävikistä: "Määrät ovat aivan tolkuttomia"

Tyhjennä jääkaappi ennen ostoksille lähtöä

Ennen kuin suuntaat ruokaostoksille, älä pelkästään vilaise nopeasti jääkaappiin vaan oikeasti tyhjennä se – kokonaan. 

Lado kaikki rasiat, purkit ja putelit tiskipöydälle. Useimmiten hyllyiltä löytyy jotain, minkä olemassaolon olet unohtanut.

jääkaappi

Ruokatoimittajan systeemin avulla ruokaa lentää vähemmän roskiin ja jääkaappikin pysyy puhtaampana.

Kun kaappi on tyhjä, pyyhi tyhjät hyllyt ja lokerot kostealla liinalla tai tarvittaessa pesuaineella. Kun jääkaapin puhdistaa säännöllisesti, siitä ei ehdi tullakaan niin törkyistä kuin joulusiivousta odotellessa.

Palauta jääkaappiin kaikki muu, paitsi tuoreet ainekset ja hyödynnä näitä aineksia saman tien ruoanlaitossa. Älä siis pelkästään suunnittele tekeväsi niistä jotain, sillä silloin kokkailu jää helposti pelkästään ajatuksen tasolle.

– Voit tehdä ihan mitä haluat, mutta minä olen suuri "lisää vain riisi" -metodin fani, Meg Asby kirjoittaa.

Lue myös: Heitätkö ruokaa roskiin? Luken tutkimus paljastaa karun totuuden seurauksista: "Erityinen huomio kannattaa kiinnittää…"

Näin hyödynnät jääkaapin aarteita

Asby maustaa ja paahtaa jääkaapista löytyvät kasvikset uunissa ja valmistaa kaveriksi riisiä, pastaa tai kvinoaa. Sitten hän sekoittaa ainekset yhteen ja lisää joukkoon esimerkiksi juustoa tai yrttejä – tai kaapin perällä unohtuneen kimchin.

Jos kulhoruoka ei innosta, voit myös käyttää kasviksia vaikka aamiaisomeletissa.

Pian huonoksi menevän jogurtin ja hedelmät voi hyödyntää muffineissa.

Lue myös: 10 asiaa, jotka jokaisen tulisi tehdä ruokakustannustensa pienentämiseksi – nämä kannattaa painaa mieleen!

Osta yksinkertaisesti vähemmän

Osta vähemmän – simppeliltä kuulostava vinkki, jota on itseasiassa melko hankala noudattaa.

Tuoreet hedelmät tai marjat saattavat näyttää niin hyvältä, että niitä on hankala vastustaa, ja saatat kuvitella syöväsi niitä helposti kilon yhdellä istumalla.

– Jos olet yhtään niin kuin minä, viikkosi päättyy homeisiin persikoihin, hukattuun rahaan ja hedelmäkärpäsiin, Meg Asby toteaa.

Asbyn neuvo tähän on se, että suunnittelee yksinkertaisesti vähemmän aterioita kuin oikeasti tarvitsisi – aina jää jotain yli ja jämistä voi loihtia jotain uutta.

Lue myös: Et kai heitä tätä raaka-ainetta roskiin? Kokki Otto Hietamies vinkkaa helpon ja edullisen porkkanalisukkeen

Lue myös: Hämmentävän moni suomalaisista heittää ruokaa roskiin tästä syystä – sorrutko sinäkin?

Katso Makuja-sivuston parhaat reseptit!

Katso myös: Voiko hyvää ja ravitsevaa ruokaa tehdä enää halvalla? Asiantuntijalta selkeät vinkit

2:03img

Miten näillä hinnoilla voisi tehdä ruokaa, joka on yhtä aikaa ravitsevaa sekä halpaa? Marttojen Emmi Tuovinen antaa vinkit.

Lähde: The Kitchn

Tuoreimmat aiheesta

Ruokahävikki