Suomi ei tänä vuonna yltänyt palkintosijoille kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa Ranskan Lyonissa.
MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla kerrottiin eilen Bocuse d'Or 2021 -finaalista, joka käytiin 26.-27.9. Lyonissa. Suomen kisavuoro oli maanantaina 27.9.
Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jonka finaaliin osallistui maanosien karsinnoista jatkoon päässeet 21 maata. Voiton finaalissa vei lopulta Ranska, toiseksi tuli Tanska ja kolmanneksi Norja. Ranska on ollut palkinnoilla viimeksi vuonna 2013.Suomen edustaja Mikko Kaukonen ja assistentti Anni Peräkylä sijoittuivat kuudenneksi.
Suomen tarjoiluvadin suunnitteli muotoilija Laura Meriluoto, visuaalisesta ilmeestä vastasi AD Merja Jaskara ja take away -laatikon pakkausasiantuntijana toimi suunnittelija Heidi Uppa
– Meillä oli tänään hyvä suoritus, jossa kaikki meni kuten pitikin. Saimme todella hyvää palautetta keittiötuomareilta puhtaasta ja tyylikkäästä tekemisestä. Tulos on meille luonnollisesti pettymys, olemme tavoitelleet alusta saakka mitalisijaa, kertaa Kaukonen Bocuse d'Or Finlandin tiedotteessa.
Kilpailuissa valmistettiin kolmen ruokalajin take away -menu tomaatista ja mustasta tiikeriravusta. Suomen take away -laatikossa ruokien oikea tarjoilulämpötila varmistettiin luomukauralla täytetyillä muotoonommelluilla kauratyynyillä.
"Emme ole tietenkään tyytyväisiä tulokseen"
Tarjoiluvadilla esitellyn kilpailuruoan pakollinen raaka-aine on naudan lavan osa (blade). Lisäksi vadille nostettiin kaksi kasvislisäkettä. Tehtävässä valmistettiin myös kilpailijan kotimaata raaka-aineiltaan ja makumaailmaltaan edustava ragu-tyyppinen kasvislisäke.
21 hengen tuomaristo arvioi annoksia maun, ulkonäön, pääraaka-aineiden käytön sekä omaperäisyyden perusteella. Lisäksi keittiötyöskentelyä arvioi erillinen tuomaristo.
– Suomen take away -menu oli toisena kilpailupäivänä mielestäni ehdottomasti paras, ja kokonaisuus oli elegantti ja tyylikäs. Suorituksemme oli ehjä, ja maut korostuivat erittäin hyvin. Myös vadilla tarjoiltu annos oli tyylikäs ja hyvin Suomen linjainen. Se yhdisti perinteistä ja modernia otetta upeasti, sanoo Suomen tuomari, take away -annokset maistellut Eero Vottonen.
Vottosen mukaan Suomi on normaalisti ollut Bocuse d'Or -kilpailuissa kärkikahinoissa.
– Tämänpäiväinen suoritus oli mielestämme meidän erinomaista tasoamme, ja emme ole tietenkään tyytyväisiä tulokseen. Kunhan saamme nähdäksemme tuomareiden antamat pisteet, voimme yrittää analysoida mitä tapahtui, Vottonen linjaa.