Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Syötkö sinä tätä halpaa ja halveksittua raaka-ainetta? Vain parin euron kilohinta: "Älyttömän mehukasta"

2:08img
Julkaistu 20.02.2020 17:30

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Monet jättävät broilerinkoivet suosiolla kauppaan ja valitsevat mieluummin "siistimpää" rintafilettä. Todellisuudessa edullisia koipireisiä ei kuitenkaan kannattaisi halveksua, muistuttaa ruokatoimittaja Erin Alexander.

Yllä olevalla videolla valmistetaan Suomen googlatuinta kanaruoka, Lyonin kanaa.

Ostatko sinäkin aina kaupasta lähinnä broilerin rintafileitä tai suikaleita? Näistä syntyy toki herkullisia ruokia, mutta mitä jos antaisit seuraavan kerran mahdollisuuden hieman edullisemmalle ruhonosalle, broilerin koiville. 

Suositun Food52-ruokasivuston toimittaja Erin Alexander kertoo saaneensa taannoin reseptin valkosipulisiin broilerinkoipiin kollegaltaan. 

– Resepti kuulosti hyvältä, mutta ei kuitenkaan mitenkään hullun mahtavalta. Sitten kokeilin sitä kotona ja huomasin olevani todella väärässä.

Erin kertoi yllättyneensä, kuinka mehevää koipiliha todella on esimerkiksi rintafileeseen verrattuna. Ruokatoimittaja valmisti koivet valurautapannulla.

–  Koipireisi on uskomattoman mehukas sisältä ja päältä rapeampaa kuin sipsit, nainen ylistää Food52-sivustolla.

Edullisella hinnalla myös kääntöpuoli

Broilerinkoipien parin euron kilohinta herättää kuitenkin kysymyksen lihantuotannon eettisestä puolesta. Aiheen on aiemmin nostanut pöydälle muun muassa MTV:n Makuja.fi -sivustolla Sivumaku-ruokablogia pitänyt Jani Kinnunen.

– Broilerin filee maksaa tällä hetkellä marketeissa 10 euroa kilolta, koipireisi 2 euroa kilolta. Se on hinta, johon kuluttajat ovat tottuneet. Moniko kuluttaja on kertaakaan miettinyt, onko se hirmuisen vähän? Se on. Olemme tottuneet väärään hintaan. On turha huudella ruoan kalleudesta, jos broilerin parasta osaa myydään kahden euron kilohinnalla. Se on revitty broilerin hyvinvoinnin selkänahasta, Kinnunen kirjoitti blogissaan jo vuonna 2017.

Lue myös: Testasimme Suomen himotuimman kanaruoan, ja se todella on maineensa veroinen: "Tähän jää heti koukkuun!"

Lähde: Food52

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka