Tammikuussa kannattaa kokata sesongissa olevista kotimaisista kaaleista. Ne sopivat hyvin myös sentinvenyttäjän ostoslistalle.
Tammikuussa ruokavalioonsa kannattaa ujuttaa sesongissa olevia kotimaisia kaaleja. Ne ovat kevyttä, monikäyttöistä ja vieläpä edullista syötävää.
Näitä kaaleja saa nyt parhaimmillaan vain euron tai parin kilohintaan ruokakaupoista.
Lue myös: Pirjon kaalilaatikko-ohje on supersuosittu – täsmävinkki maustamiseen: "Tulee erityisen hyvää"
Ihanan pehmeä käärylekaali
Käärylekaalit sopivat nimensä mukaisesti esimerkiksi suosikkiruoka kaalikääryleiden valmistamiseen.
Käärylekaali on valkokaalista kehitelty muunnelma, joka on muodoltaan lyttänä. K-Ruoka-sivuston mukaan käärylekaalit sopivat pehmeytensä vuoksi myös raakana syötäviksi, mutta parhaimmillaan ne kuitenkin ovat kääryleitä valmistettaessa.
Helsinkiläisravintola Alexanderplatsin kaalikääryleitä kehuttiin vuonna 2019 kaupungin parhaiksi. Ravintoloitsija Sampo Kantele paljasti tuolloin himoittujen kääryleiden reseptin.
Lue lisää: Täydelliset kaalikääryleet – keittiöpäällikkö Sampo paljastaa helsinkiläisravintolan suosikkiannoksen reseptin
Punakaali on "keräkaalin superversio"
MTV Uutisten sivuilla kerrottiin viime tammikuussa sesongissa olevan punakaalin hyödyistä. Satokausikalenterin sivuilla muistutettiin punakaalin käyvän niin herkuttelijoiden, keventäjien kuin esteetikoiden keittiöön.
Satokausikalenterin Samuli Karjula kertoi punakaalin suosion olleen nousussa viime vuosien ajan. Punakaalissa on jopa tuplasti enemmän C-vitamiinia kuin tavallisessa keräkaalissa ja Karjula kuvailikin punakaalia "superversioksi keräkaalista".
– Punakaalia voisi kutsua ainakin someystävälliseksi kaaliksi. Kaalin kun halkaisee, niin sehän näyttää jo itsessään aivan taideteokselta, Karjula totesi tammikuussa MTV Uutisille. Nappaa vinkkejä punakaalin hyödyntämiseen.
Katso myös video: Näin saat parsakaalista keitettyä täydellistä!
0:48