1. Jäätelö: Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Halkaise vaniljatanko pituussuuntaan ja raaputa siemenet pataan, lisää sokeri ja maito sekä itse tanko. Kuumenna kiehuvaksi ja ota pata liedeltä. Vatkaa keltuaiset kevyesti. Kaada lämmin maito munaseokseen vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Laita seos takaisin pataan ja kuumenna keskilämpöisellä liedellä. Sekoita koko ajan puukauhalla. Mittaa lämpötila tarkasti, seoksen pitää kuumeta 85 asteeseen, mutta se ei saa kiehua. Kun seos on jäähtynyt 80 asteeseen, lisää liivatelehti ja sekoita. Siivilöi seos kulhoon ja jäähdytä jäävesihauteessa. Kun seos on aivan kylmä, lisää kerma ja kookos. Sekoita jäätelökoneessa pehmeäksi jäätelöksi.
2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja halkaise banaanit pituussuuntaan. Laita ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Ripottele päälle sokeri. Paista uunissa kunnes sokeri on sulanut, n. 5-7 minuuttia. Ota pelti uunista ja anna jäähtyä. Muussaa banaanit haarukalla.
3. Hienonna suklaa ja sekoita se banaanimuusin ja rommin kanssa taikinaksi. Laita kevätrulla-arkit leikkuulaudalle ja jaa banaanitaikina arkkien keskelle. Penslaa reunat vatkatulla munalla ja kääri kokoon. Paista kevätrullat kuumassa öljyssä joka puolelta kullanruskeiksi. Valuta talouspaperilla ennen tarjoilua. Tarjoile kookosjäätelön kera.