1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sulata sokeri kuivassa paistinpannussa liedellä, lisää vesi ja sekoita huolellisesti. Sokerin pitää olla teen väristä, varo polttamasta sitä! Lämmitä 4 uuninkestävää annosvuokaa ja kaada sokeriseos niihin. Muista, että se on tulikuumaa, käytä mielellään patakintaita. Kääntele vuokia niin, että karamellikastike vuoraa koko niiden sisäpinnan.
2. Vatkaa munat ja vaniljasokeri kulhossa. Keitä kasarissa maito ja kerma. Kaada kuuma kermamaito munaseokseen koko ajan vatkaten. Siivilöi seos.
3. Jaa munaseos vuokiin, peitä ne foliolla ja kypsytä vesihauteessa (laita reunalliseen uunipannuun kiehuvaa vettä ja vuoat siihen, vettä saa olla n. puoliväliin vuokia, varo ettei vettä roisku vuokiin) noin 50 minuuttia. Voit tarjota jälkiruoan hieman jäähtyneenä tai jäähdyttää kokonaan ja pitää jääkaapissa tarjoiluhetkeen asti. Paahtovanukkaat tarjoillaan joko suoraan paistovuoista tai asetille kumottuna. Ellei vanukas irtoa helposti vuoasta, irrottele ensin reunat terävällä veitsellä, laita sitten jälkiruokalautanen vuoan päälle ja kiepauta ylösalaisin. Valuta kustakin vuoasta karamellikastike annoksen päälle.