Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Lammascurryleipä ja minttujogurtti

Julkaistu 18.02.2013 00:00

On tosiaan vaivan arvoista paahtaa intialaistyyppinen maustesekoitus lampaalle. Juustokumina on aivan pakollinen sekä maun että tuoksun antajana.

Neljälle

  • 8 viipaletta karkeaa vuokaleipää
  • 200 g lampaan ulkofileetä
  • 1 rkl rypsiöljyä paistamiseen
  • 2 tomaattia
  • 4 roomansalaatinlehteä
  • 1 dl pinaattia
  • 1 tl suolaa

Maustesekoitus

  • 2 tl currya
  • 2 tl juustokuminaa jauhettuna
  • 2 tl paprikajauhetta

Munakoisodippi

  • 1 munakoiso
  • 1 punainen chili
  • 2 valkosipunkynttä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 2 maustemittaa mausteseosta
  • suolaa ja mustapippuria

Minttujogurtti

  • 1,5 dl ruokajogurttia
  • 3 rkl minttusilppua
  • suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Sekoita mausteet ja paahda niitä kuivalla paistinpannulla keskilämmöllä minuutti. Ota erilleen 2 maustemittaa munakoisodippiä varten. Kääntele liha lopussa mausteseoksessa, suolaa ja ruskista öljyssä kauttaaltaan. Siirrä liha uunivuokaan ja jälkipaista uunissa, kunnes lihan sisälämpö on 55 astetta. Anna lihan jäähtyä ja leikkaa se vasta sitten viipaleiksi.

2. Munakoisodippi: Nosta uunin lämpöä 175 asteeseen. Halkaise chilit pitkittäin, poista siemenet ja leikkaa palot pienemmiksi. Halkaise munakoiso pitkittäin ja paloittele valkosipulinkynnet. Leikkaa pieniä taskuja munakoisoon, penslaa ympäriinsä oliiviöljyllä ja työnnä taskuihin valkosipulipaloja. Laita munakoiso uunivuokaan ja paista uunissa 20 minuuttia, anna jäähtyä hieman ja koverra sitten munakoison malto sekä valkosipulit ja laita tehosekoittimeen tms. yhdessä lopun oliiviöljyn, voin ja chilin kanssa ja pyöräytä sileäksi. Mausta suolalla, pippurilla ja mausteseoksella.

3. Silppua mintunlehdet ja sekoita jogurttiin, suolaa ja pippuroi. Leikkaa pois kuoret leipäviipaleista ja penslaa siivut öljyllä. Paista leivät kullanruskeiksi molemmilta puolilta. Huuhdo tomaatit, salaatin ja pinaatinlehdet. Viipaloi tomaatit. Kerrostele jogurttia, lihaviipaleita, tomaattisiivuja ja vihreitä lehtiä aina kahden leipäviipaleen väliin. Tarjoile munakoisodipin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Lihavoileipä