1. Lämmitä yhdessä vesi ja voi kädenlämpöiseksi (37 astetta). Murenna hiiva leivonta-astiaan ja kaada vähän nestettä päälle. Sekoita, kunnes hiiva on kokonaan liuennut. Kaada loputkin nesteestä joukkoon, sekoita ja lisää suola sekä jauhot. Säästä kuitenkin 1 dl jauhoa leipomiseen. Vaivaa koneella runsaat 5 minuuttia, käsivoimin yli 10 minuuttia, kunnes taikina on sileää ja joustavaa. Taikina saa jäädä melko löysäksi ja vähän tarttuvaksi. Anna nousta liinalla peitettynä vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia.
2. Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä ja jaa taikina kahtia. Muotoile limpuiksi ja nosta ne voidellulle tai leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Nostata jälleen liinalla peitettynä 40 minuuttia.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja pane pohjalle pieni astiallinen vettä. Penslaa leivät nopeasti kylmällä vedellä. Leikkaa muutama vino viilto leipiin terävällä veitsellä. Sirottele unikonsiemenet leipien pinnalle juuri ennen paistamista.
4. Paista leipiä uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Jos ääni on onton kumea, kun koputat leivän pohjaa, se on kypsä. Jäähdytä leivät ritilällä peittämättä, siten säilyy rapea pinta.