700 työtä ja rahaa tuovaa hanketta on putkessa, mutta osa kuolee matkalla – vihreällä siirtymällä miljardivaikutukset

Vihreän siirtymän investointien arvioidaan vaikuttavan Suomen talouteen jopa miljardien eurojen edestä. Niin bruttokansantuotteen, verotulojen kuin työllisyyden on laskettu kasvavan merkittävästi, jos edes joka viides suunnitelmissa oleva investointi toteutuu.

Vihreän siirtymän suunnitelmia liittyen muun muassa vetyyn, akkuihin, bioenergiaan, datakeskuksiin sekä tuuli- ja aurinkovoimaan on tehty parin sadan miljardin euron edestä.

Osa suunnitelmista kuolee pois kannattamattomina, mutta Suomen talouden ja ilmaston kannalta olisi hyvä, jos moni niistä toteutuisi.

– Hyvältä näyttää. Suunnitelmia on 270 miljardin euron edestä. Miten iso osa niistä toteutuu ja syntyykö vielä uusia suunnitelmia. Tämä on iso mahdollisuus, korostaa Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen.

Investointipäätöksiä olisi tultava tämän ja ensi vuoden aikana kuitenkin paljon lisää, jotta Suomi haalisi itselleen suuren määrän tarjolla olevista investoinneista.

Suuria talousvaikutuksia

EK:n teettämän laskelman perusteella bruttokansantuote, verotulot ja työllisyys kohenevat merkittävästi, jos joka viides suunnitelluista hankkeista toteutuu.

Bruttokansantuotteen arvioidaan nousevan jopa kolme miljardia euroa vuodessa, yhteisö, ansiotulo- ja kiinteistöveroja tulisi yli 500 miljoonaa euroa lisää vuodessa ja työllisyys kohenisi 12 000 henkilötyövuodella vuosittain.

Swecon tekemässä arviossa on käyty suunnitellut hankkeet läpi ja laskettu niille todennäköisyyksiä.

Moniin suunnitelmiin liittyy tosin paljon epävarmuutta. Esimerkiksi vety- ja akkutehtaat vaativat paljon rahaa syntyäkseen ja Suomessa näitä miljardeja ei ole tarjolla.

– Nämä yritykset, jotka investoivat, ovat pääasiassa ulkomaisia yrityksiä. Eli se raha tulee sitten sieltä lähtömaasta. Tässä on ollut puhetta investointien verotuesta, jolla on aika iso merkitys sille, että investointeja saadaan myös sitten Suomeen, kertoo Akkuteollisuus ry:n toimitusjohtaja Pia Vilenius.

Hallitus valmistelee parhaillaan verohuojennusta Suomeen toteutuville vihreän siirtymän investoinneille.

700 hanketta suunnitteluputkessa

Vihreitä hankkeita on tuotannossa nyt noin 14 miljardin euron arvosta.

Epäilijät sanovat, että Suomi häviää kisan todella tuottoisista investoinneista, mutta optimistit uskovat voittoon.

– Olen luottavainen. Vihreä siirtymä ja Suomen kasvu tapahtuu hanke kerrallaan. Nyt on 700 hanketta putkessa suunnittelussa. Nämä on yksi kerrallaan voitettava, EK:n Heinonen pohtii.

Suomen houkuttimina ovat myös ilmastoystävällinen ja edullinen sähkö sekä osaava työvoima. Pienenä haittana voivat olla pitkät lupaprosessit, mutta niitäkin pyritään sujuvoittamaan.

Lue myös:

    Uusimmat