Alkoholin käyttö voi riistäytyä käsistä kesälomalla: "Töihin paluu ei onnistu, kun putki on jäänyt päälle"

10:03img
Haastattelussa Anita Riipinen, johtava työterveyslääkäri Terveystalosta, sekä Ulriika Sundell A-klinikka Oy:stä.
Julkaistu 30.07.2024 17:32

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Viinin myyntiä vapautettiin ruokakauppoihin. Asiantuntijat ovat huolissaan seurauksista.

Kesäkuusta lähtien ruokakaupoista on saanut kahdeksanprosenttisia viinejä. 

Ulriika Sundell A-klinikka Oy:stä arvioi alkoholin kulutuksen normalisoituvan entistä enemmän myynnin vapauttamisen myötä. MTV Uutisten kyselyssä joka kolmas suomalainen haluaisi kaikki alkoholijuomat eli myös väkevät viinit ja viinat myyntiin ruokakauppoihin. Sundell kuitenkin kehottaa pohtimaan, olisiko se järkevää, sillä suomalaisessa juomakulttuurissa alkoholin käyttö on jo hyvin humalahakuista. 

Monessa perheessä käytetään alkoholia liikaa, kun ongelmaa ei vielä tunnisteta tai olla hoidon piirissä.

– Kyllähän niitä haittoja on jo useita vuosia ennen hoitoon päätymistä, Sundell kertoi Huomenta Suomessa.

Katso yllä olevalta videolta koko keskustelu aiheesta!

Lue myös: Viinat ruokakauppoihin? Näin moni kannattaa – "Jengi juo jo ihan liikaa"

Kesäloman jälkeen ongelmat voivat paljastua

Kesälomalla alkoholin käyttö voi lisääntyä entisestään. Miten suomalaisten kesätissuttelu näkyy kesäloman jäljiltä?

– Se voi näkyä esimerkiksi niin, että jos on ollut riskikäyttäjä ja sitten on mennyt ihan överiksi ja tullut ihan alkoholi-deliriumtilanne [juoppohulluuskohtaus]. Meillä hoitoonohjauspotilaat monesti retkahtavat nimenomaan loma-aikana. Se on se riski, kertoo Anita Riipinen, johtava työterveyslääkäri Terveystalosta.

Hoitoonohjauksella tarkoitetaan menettelyä, jossa päihdeongelmasta kärsivä työntekijä ohjataan päihdehoitoon

Myös vieroitukseen hakeutuu kesälomien jälkeen lomalla ryyppyputkensa aloittaneita.

– Meillä näkyy selkeästi vieroitushoitolaitoksissa, että se asiakasprofiili muuttuu. Sinne tulee sellaisia ei ns. vakioasiakkaita kesän päätteeksi, eli töihin paluu ei onnistu, kun putki on jäänyt päälle, eli niin sanottuja normaaleja, normaaliperheistä, työssäkäyviä ihmisiä tulee enemmän sitten tosiaan kesälomakauden päätteeksi hoitoon, Sundell kertoo.

Lue myös: Alkoholistin lapselle kesäloma on raskas: "Vaikka vanhemmat olisivat poikkeuksellisen hauskalla tuulella..."

Humalahakuinen juominen lisää merkittävästi tämän vakavan sairauden riskiä nuorilla miehillä

Auttaako "tasoittava" krapulaan? Ravitsemusterapeutti kertoo, mitä darrassa oikeasti pitäisi tehdä

Proviisori tyrmää suositun tempun krapulan estoon: "Ei missään nimessä suositella"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Alkoholi