Antti Häkkänen: Nato-jäsenyys ja USA-yhteistyö avaavat uudet markkinat Suomen puolustusteollisuudelle

Suomen Nato-jäsenyys, puolustusyhteistyö Yhdysvaltojen kanssa ja sotavarustelun kasvu tarjoavat suomalaisyrityksille uusia kaupantekomahdollisuuksia. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi MTV:n Uutisextrassa, että suomalaisille puolustusalan tuotteille ja teknologialle etsitään aktiivisesti markkinoita sekä Yhdysvalloista että Euroopasta.

Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.

Silti jo tällä viikolla Lapissa harjoitteli tähän asti suurin, peräti kahden tuhannen amerikkalaissotilaan joukko. Varautuminen Suomen puolustamiseen merkitsee sitä, että yhteisharjoitukset jatkuvat myös tulevaisuudessa.

– Se merkitsee myös sitä, että amerikkalaiset ennakkovarastoivat Suomeen tiettyä materiaalia niin, että me olemme välittömästi heti kriisin alkuvaiheessa kykeneviä puolustamaan tätä aluetta yhdessä USA:n kanssa, kuvaili puolustusministeri Häkkänen tilannetta MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Suomi avaa yhdysvaltalaisille mahdollisuuden päästä useille lentokentille, varikoille ja varuskuntiin eri puolilla Suomea. Yhdysvaltojen joukoilla on mahdollisuus sopia myös rakennusten ja varastojen rakentamisesta suomalaisille sotilasalueille.

Uusia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille

USA-yhteistyö, Nato-jäsenyys ja sotavarustelun kasvu tarjoavat Häkkäsen mukaan suomalaisyrityksille uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi puolustustarvikevalmistaja Patria kärkkyy jopa miljardiluokan kauppoja Euroopasta.

Patria sai jo tehtyä viidensadan miljoonan euron kaupan Ruotsiin ja vielä suurempaa kauppaa Patria tavoittelee Saksasta.

Katso puolustusministeri Antti Häkkäsen koko MTV Uutisextran haastattelu MTV Katsomosta!

Puolustusministerin mukaan kysyntää suomalaiselle teknologialle on myös Yhdysvalloissa.

– Meidän teknologiayrityksemme Nokiasta lähtien ovat nyt kovassa huudossa USA:ssa. Samoin meidän puolustusteollisuutemme tuotteet, joissa laatu ja kustannustehokkuus ovat kohdillaan, niin ne kiinnostavat USA:ta entistä enemmän, kertoi Häkkänen.

Maailmalla myös suomalaisministerit pyrkivät osaltaan edesauttamaan kotimaisten yritysten vientimahdollisuuksia.

Euroopan ilmapuolustus retuperällä – Suomessa parempi tilanne

Tuoreen tietovuodon perusteella Euroopan NATO-maiden ilmapuolustus on retuperällä.

Financial Times-lehden saamien tietojen mukaan NATO-mailla on Keski- ja Itä-Euroopassa vain viisi prosenttia siitä ilmapuolustuksesta, joka tarvittaisiin täysimittaisen hyökkäyksen torjuntaan.

Häkkänen ei halunnut paljastaa prosentteja, mutta hän totesi Naton jo tehneen ilmapuolustusta koskevia parannussuunnitelmia.

Suomessa tilanne on jo nyt parempi, vaikka uusimmat hankinnat ovat vielä kesken.

– Meillä hankinnat etenevät. Daavidin linko, joka on vahva ilmapuolustusjärjestelmä. F-35 hävittäjiin tulee vahva ilmatorjuntakyky. Ja samoin meidän uusiin merivoimien laivoihin tulee yhdysvaltalaisia ilmatorjuntaohjuksia, kuvaili ministeri hankelistaa.

Ukrainan sota on osoittanut, että vahvaa ilmapuolustusta tarvitaan myös ohjuksia ja droneja vastaan.

Haukkuja Ukrainan tukea jarruttavalle Unkarille

EU:ssa Viktor Orbánin johtama Unkari vastustaa ja jarruttaa Ukrainan taistelun tukemista. Uutisextrassa puolustusministeri syytti Unkaria Euroopan turvallisuudella leikkimisestä.

– Tämä on äärimmäisen vakava kysymys. He siis tällä hetkellä jäädyttävät tätä Ukrainan aseapuun tarkoitettua rahallista tukipakettia. Ja Ukrainassa on kriittinen tilanne rintamalla. Eli tämä on hyvin häikäilemätöntä politiikkaa, syytti Häkkänen.

Viimeisessä EU:n puolustusministerikokouksessa Unkari sai Häkkäsen mukaan kovaa arvostelua toiminnastaan ja epäilyksiä siitä, kumpaa sodan osapuolta Unkari oikein tukee.

Häkkänen arvioi, että Unkarin jarrutukseen voidaan mahdollisesti puuttua kovemmin EU:n päämiesten kokouksessa.

Lue myös:

    Uusimmat