Eeva Lehtimäen kommentti: Velkalaivasta runoileva hallitus vaikeni kaikesta ikävästä

1:06img
Velkalaiva kääntyy, kertoi pääministeri Orpo tiedotustilaisuudessa tiistai-iltana.
Julkaistu 20.09.2023 10:55
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Petteri Orpon hallitus maalaili eilen velkalaivan kääntämisellä, mutta jätti kertomatta kansalaisille suoraan, mitä leikkauksia ensi vuoden budjetti sisältää, MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki kirjoittaa. 

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus runttasi ensimmäisen budjettiesityksensä kasaan vain yhdessä päivässä.

Se oli viesti, että rasismikohuissa alkukautensa kompuroinut hallitus kykenee yhteistyöhön. Päätökset oli myös pohjustettu ja neuvoteltu etukäteen pitkälle eli isoja kiistoja ei jäänyt tiistaille.

Siihen hyvät uutiset sitten loppuivat.

Lue myös: Tällaiset terveiset pääministeri Orpo lähettää Suomen köyhille: "Tämä on se tie, joka meidän pitää kulkea"

Saksista moottorisahaan

Päivän merkittävin uutinen kuultiin jo tiistaina aamulla Helsingin Sanomissa, kun valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) varoitteli, että tuoreen hallitusohjelman säästöpäätökset tuskin riittävät. Purra olisi halunnut aloittaa uusien leikkausten valmistelun niin, että päätöksiä olisi voitu tehdä jo ensi kevään kehysriihessä.

Muu hallitus ei tähän lämmennyt, vaan talouden synkkenevää tilaa seurataan ja mahdollisia uusia päätöksiä tehdään vasta puoliväliriihessä keväällä 2025.

Talouden kuva on kuin myrskyyn herännyt Suomi. Ensi vuonna budjetti on alijäämäinen 11,5 miljardia. 

Ensimmäisten arvioiden mukaan valtiovarainministeriön lokakuun 9. päivä julkaistava tuore talousennuste tarkoittaisi miljardin lisäsäästöjä, jos hallitus haluaa taittaa velkaantumisen asettamansa tavoitteen mukaisesti hallituskauden lopussa 2027. 

Asiaa voisi kuvata niin, että hallituksen isot sakset vaihtuisivat moottorisahaan. 

Lue myös: Purra haluaisi poistaa lapsilisät hyvätuloisilta – Veronmaksajat ja SAK: Näpit irti

Hankala verotus

Purran työkalupakissa ovat menosäästöt, rakenteelliset toimet ja veroratkaisut. Valtion kassan kartuttaminen verotusta kiristämällä on myrkkyä erityisesti Kokoomukselle ja todennäköisesti myös RKP:lle ja siksi hallitusohjelmaa ei haluttu lähteä repimään auki näin nopeasti.

Tämä samaan aikaan kun aiemmat verotuloarviot ovat osoittautumassa liian suuriksi. 

Petteri Orpolla on vastassa kovanaama valtiovarainministeri, joka on lyhyessä ajassa sisäistänyt ministeriön virkamiesten synkän julkisen talouden kuvan. 

Lue myös: Suomi ottaa ensi vuonna 11,5 miljardia lisää velkaa – Orpo: "Tilanne on vakava"

Soutuveneessä vai luksusjahdilla?

Politiikka on aina sanojen taidetta. Pääministeri ja kärkikolmikko puhuvat mieluusti velkalaivan kääntämisestä, jotta pelastusliivejä ei tarvittaisi. Myös velkareki mainittiin eilisessä tiedotustilaisuudessa. 

Kannattaa muistaa, myös hallituksen, että suomalaiset eivät istu siinä kuuluisassa samassa veneessä hallitusohjelman päätösten vuoksi. Toiset äyskäröivät vuotavaa soutuvenettä, kun toiset istuvat luksusjahdilla.

Siksi oli silmiinpistävää, että eilisessä myöhäisinfossa hallitus unohti mainita kaikki sosiaaliturvan leikkaukset, jotka astuvat voimaan ensi vuonna. Niistä ei löydy mainintaa myöskään tiedotteen liitteestä, jossa budjettiesityksen päätöksiä esiteltiin tarkemmin. 

Hallitus kertoi mukavat asiat eli mihin satsataan ja miten verotus kevenee, mutta unohti toisen puolen kokonaan. Ikävät asiat vaiettiin kuoliaaksi. 

Julkisen talouden tervehdyttäminen on tarpeen, siksi kovia päätöksiä ei kannata piilotella, varsinkin kun hallitus toistaa viestiä niiden välttämättömyydestä. Nyt isketään suonta, jotta hyvinvointivaltio palveluineen pelastuisi. 

Asian tiivisti hyvin entinen työministeri Jari Lindström sosiaalisen median palvelu X:ssä (entinen Twitter):

Olen ehdottomasti talouden kuntoon laittamisen kannalla. Mutta toimenpiteet on syytä katsoa siten, että ei mene lapsi pesuveden mukana. Kun tehdään paljon erilaisia toimenpiteitä, voi käydä niin, että säästöistä tuleekin kulu.

Tässä hallituksen viestintä ontuu. Ikävätkin asiat pitää pystyä perustelemaan paremmin. 

Tuoreimmat aiheesta

Eeva Lehtimäki