Ennenaikaiset vaihdevuodet iskivät kolmekymppisenä

Kolmekymppisenä se alkoi: espoolainen Anne heräili keskellä yötä voimakkaaseen hikoiluun. Jokailtaisesta nukkumaanmenosta tuli kuukausien mittaan painajaista, kun uni ei tuntunut tulevan silmään oikein millään. Elimistö oli sekaisin, ja kuukautiset tulivat koska sattuu.

Anne muistaa päivän, jolloin teki viimein päätöksen hankkiutua työterveyslääkärin vastaanotolle. Hän oli vastikään viettänyt 31-vuotispäiviään.

– Tulin töistä autolla, kun minusta äkkiä tuntui, että sydän kirjaimellisesti pakahtuu rinnassa. Ahdisti valtavasti, ja sain ajateltua, että nyt on pakko ajaa tien reunaan. Siinä sitten olin ehkä kymmenisen minuuttia hätävilkut päällä. Lopulta sain soitettua miehelleni, että tulee bussilla hakemaan auton, Anne kertoo.

Diagnoosi laukaisi häpeän

Anne uskoi vielä lääkärin vastaanottohuoneessa, monissa kokeissa ravattuaan, että kyseessä oli äkkiä iskenyt voimakas paniikkihäiriökohtaus.

– Ajattelin, ettei tämä voi käydä minulle. Olin aina ollut perusterve, ja kuukautisetkin olivat siihen saakka tulleet kellontarkasti. Kun kieltämisvaihe oli ohi ja aloin hyväksyä tilannetta jossain määrin, etsin tietoa aiheesta. Taas joka paikassa toitotettiin, että ennenaikaiset vaihdevuodet koskevat vain noin prosenttia alle nelikymppisistä.

Jälkeenpäin Anne muistelee kärsineensä kovasta häpeäntunteesta, joka iski ensi kertaa samana iltana, kun hän oli saanut lääkärin lausunnon.

– Minulla oli jostain syystä älytön pelko siitä, että mieheni alkaa pitää minua epänaisellisena tai että hän haluaa jopa erota ja löytää itselleen naisen, joka tekee hänen kanssaan vielä lapsia. Ajattelin itse olevani äärettömän epäonnistunut naisena, jotenkin vajavainen. Pahimmalta tuntui se, etten ollut itse valinnut omaa osaani. Asiat tuntuivat tapahtuvan minulle ilman, että pystyin vaikuttamaan niihin mitenkään.

”Ajatus lapsettomuudesta vaivaa joskus”

Anne on ollut naimisissa miehensä kanssa jo 20 vuotta. Hän uskoo, että toimiva parisuhde on auttanut vaikeimpien aikojen yli: kun lääkärin diagnoosin aiheuttama reaktio oli vahvimmillaan, oma mies oli tukena ja turvana.

Miehelle asia ei tullut Annen mukaan niin suurena sokkina kuin hänelle itselleen.

– Olimme puhuneet jo ennen naimisiinmenoa, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Kummallakaan ei missään vaiheessa ole ollut oikein voimakasta vauvakuumetta, Anne sanoo.

Ennenaikaiset vaihdevuodet saivat hänet kaikesta huolimatta pohtimaan mahdollista äitiyttä, ja saavat toisinaan edelleen.

– Vaikka olen aina ollut lähtökohtaisesti sitä mieltä, että olemme valinneet lapsettomuuden, sitä ajatteli varsinkin alkuaikoina usein. Minulla oli voimakkaita häpeän tunteita siitä, etten ollut enää tarpeeksi nainen, vaikka mieheni muuta vakuuttikin.

– Lisäksi minulla on ollut aina fiksuja ystäviä. En ole saanut koskaan kuulla kummasteluja tilanteestani. Varmasti osa tuesta johtuu siitä, että ystäväpiiriini kuuluu jonkin verran ihmisiä, jotka ovat valinneet lapsettomuuden vapaaehtoisesti, ja osaavat siksi asettua asemaani.

Vertaistukea saman diagnoosin saaneille on nykyään tarjolla etenkin internetissä. Anne on saanut eniten tukea omalta työterveyslääkäriltään.

– Tuntuu siltä, että viidessätoista vuodessa asiaa on alettu käsitellä enemmän julkisuudessa. Tosin vieläkin on harvinaista, että ennenaikaisista vaihdevuosista puhutaan muuten kuin keskustelupalstoilla nimimerkin takaa, hän huomauttaa.

Studio55/Piia Lavonen

Osallistu keskusteluun!