Entinen narkomaani Riku on nyt tavallinen perheenisä

– En olisi enää hengissä, jos olisin jatkanut samaa rataa. Olin ihan finaalissa. Mulla ei ollut rahaa. Ei asuntoa. Ei mitään. Olin vetänyt heroiinia viimeiset kaksi vuotta, mutta en pystynyt hankkimaan sitä enää joka päivä, joten korjasin oloani millä vain, mitä käsiini sain. Sitten vain sain jostain päähäni, että pitäisiköhän hakeutua hoitoon, Riku kertoo.

Päätöstä edeltävien kymmenen vuoden aikana Riku ei ollut nähnyt montaakaan selvää päivää. Teininä hän sekoitti päänsä lähinnä alkoholilla, mutta pian mukaan tulivat muut aineet. Heroiiniin hän tutustui 80-luvulla.

– Mua oli kyllä varoiteltu siitä. Oli sanottu, että heroiiniin et koske, ja enhän mä omasta mielestäni koskenutkaan. Mähän vain kokeilin.

Huonot geenit

Riku eli päihteiden ympäröimänä jo lapsena. Hänen äitinsä joi itsensä humalaan joka päivä, ja isäänsä hän luonnehtii tuurijuopoksi. Riku oppi pitämään alkoholia ratkaisuna kaikkeen. Kun meni hyvin, juotiin viinaa. Kun meni huonosti, juotiin viinaa. Kun haluttiin rentoutua, juotiin viinaa, ja niin edelleen.

– En tiedä johtuuko se geeneistä vai mistä, mutta en koskaan oppinut juomaan alkoholia niin sanotusti sivistyneesti. Jo teininä vedin sitä ihan kunnolla kaksin käsin. 18-kesäisenä en enää juuri selviä päiviä nähnyt, ja parikymppisenä olin jo täysin ulkona yhteiskunnasta.

Tärkeintä saada pää sekaisin

– Kyllä niihin sekoiluvuosiini liittyy hyviäkin muistoja. Niitä, kun parikymppisenä paineltiin menemään vailla huolen häivää. Elämä oli sitä, että aamulla mentiin Alkoon, vedettiin pää täyteen, mentiin baariin kunnes lennettiin sieltä ulos ja sama uusiksi seuraavana päivänä. Elämä oli yhtä juhlaa, ja sen tarkoitus oli vain ja ainoastaan vetää nuppi sekaisin.

Edes syytteet huumerikoksista ja niistä seuranneet vankilatuomiot eivät nuoren miehen menoa hidastaneet. Vankilassakin kun pystyi polttamaan pilveä. Lopulta ainoa paikka, jossa Riku joutui olemaan selvinpäin oli putka.

Vasta heroiinin tultua mukaan kuvioihin alkoi alamäki. Ja se oli jyrkkä.

– Viimeiset vuodet huumekoukussa olivat hyvin epätoivoista aikaa. Pikkuhiljaa rupesin tajuamaan, että tästä ei selviä. Mulla oli paljon itsetuhoisia ajatuksia ja yliannostuksia, mutta koskaan en uskaltanut vetää niin paljon, että henki olisi lähtenyt, vaikka sitä usein ajattelinkin, Riku muistelee.

Tärkein apu vertaistuesta

– Negatiivisista asioista syntyy ikään kuin lumipallo, joka vain kasvaa ja kasvaa. Siinä vaiheessa, kun pääsin hoitoon, mun lumipallo oli jo aika iso.

Tärkeintä vieroitushoidossa hänen mielestään onkin, että ongelmiin puututaan kokonaisvaltaisesti. Hän kokee olevansa onnekas siinä mielessä, että hän pääsi aineettomaan hoitoon, jota nykyisin ei juuri enää ole addikteille tarjolla.

– Hoidon pitää olla muutakin kuin kemiaa. Kukaan ei pysty lopettamaan kuin seinään, mutta eihän se voi niinkään mennä, että päästäkseen eroon yhdestä aineesta, pitää vetää viisi vuotta toista. Itse olin tavallaan jo kokeillutkin korvaushoitoa. Teininä, kun halusin katkaista ryyppyputken, vedin amfetamiinia. Heroiinin tilalle vedin metadonia tai jotain muita lääkkeitä. Ainoa selviytymiskeino mulle oli tehdä täydellinen elämänmuutos, Riku selittää.

Rikua hoidettiin klinikalla, jossa hoito perustuu vertaistukeen ja terapiaryhmiin eikä lääkkeisiin. Hoitojakso kesti kaksi vuotta, jonka aikana Riku ehti opetella täysin uuden elämäntavan. Klinikalta käsin pidettiin yhteyttä myös eri viranomaisiin, ja hoidettiin käytännön asioita, jotta esimerkiksi vanhat oikeusjutut saatiin hoidettua.

– Kaikkein arvokkainta mulle oli kuitenkin, että opin käymään itsehoitoryhmissä, joissa käyn edelleen. Niissä tutustuin ihmisiin, joilla oli sama päämäärä kuin minulla. Hekin halusivat selvitä kaaoksesta.

Uusi valinta joka päivä

Hoidon loppuvaiheessa Riku teki suunnitelman, jossa selvitti itselleen, mitä tulevaisuudeltaan haluaa ja miten sen saavuttaa. Hän on kiitollinen yhteiskunnalle siitä, että hänen vanhat huumerikostuomionsa pantiin täytäntöön ehdonalaisena, joten hoidosta päästyään hänen ei tarvinnut enää murehtia niistä. Lisäksi kaupunki järjesti hänelle asunnon, jossa aloittaa uusi elämä.

– Hoidon jälkeen kaikki on ollut kiinni omista valinnoistani. Tavallaan teen sen valinnan joka päivä uudestaan, ja ainakin tähän asti olen valinnut oikein.

Nykyään Riku elää ihan tavallista elämää. Kohta viisikymppisen perheenisän vapaa-aika kuluu pääsääntöisesti neljän lapsensa harrastusten parissa.

– On tämä ollut yhtä suurta seikkailua tämä elämä. Varsinkin aika kaman jälkeen. Kun asunnottomana seisoin tuolla kadulla ja katselin ikkunoista sisään ihmisten koteihin, en voinut villeimmissänikään kuvitelmissani ajatella, että elämäni olisi joskus samanlaista kuin niiden ikkunoiden takana.

*Haastateltavan nimi on muutettu

Studio55.fi/Elina Rantalainen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.