Entinen natsijohtaja yllättyi Oulun puukotuksesta syytetyn Sebastian Lämsän yhteydenotosta
Esa Henrik Holappa tapasi kauppakeskus Valkean puukotuksista syytetyn Sebastian Lämsän Oulussa tammikuussa 2024.
Esa Henrik Holappa joutui heinäkuussa poliisikuulusteluun yhteydenpidostaan Sebastian Lämsän kanssa. Holappa kertoi poliisille yllättyneensä Lämsän yhteydenotosta.
Holappa on ollut perustamassa uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeettä ja toiminut sen johtajana vuosina 2009-2012.
Lämsä liittyi Vastarintaliikkeeseen Holapan mukaan joko 2008 tai 2009. Holappa erosi järjestöstä vuonna 2016.
– Minä olin Lämsän kanssa tekemisissä ennen eroamistani järjestöstä muistaakseni vuonna 2015. Eroamisen jälkeen en ole hänen kanssaan ollut tekemisissä.
– Yllätyksekseni sain esihenkilöltäni yhteydenoton vuoden 2024 tammikuussa. Esihenkilöni kertoi Lämsän tavoitelleen minua sähköpostin välityksellä, Holappa kertoi poliisikuulustelussa heinäkuussa.
Ei kertonut syytä tapaamiselle
Holappa kirjoitti Lämsälle sähköpostia, jonka jälkeen he aloittivat viestittelyn. Lämsä halusi tavata Holapan, mutta ei kertonut miksi.
Lopulta tapaaminen sovittiin 24. tammikuuta Raksilan Citymarketiin. Kuulumisten vaihdon jälkeen miehet lähtivät kävelylle Karjasillan suuntaan.
– Tuon tapaamisen aikana me emme puhuneet Lämsän kanssa mistään ääriliikeajattelusta tai ääriliikkeisiin liittyvästä ideologista. Minulle tuli vaikutelma, että hän mahdollisesti halusi tavata minut saadakseen apua erkaantumiseen ideologiasta tai muuten vaan apua arkisiin asioihin.
– Korostan sitä, että tuo oli minun vaikutelmani tapaamisella, Lämsä ei kuitenkaan missään vaiheessa esittänyt minulle suoraan mitään pyyntöjä.
Lue myös: Oulun rasistisesta lapsipuukotuksesta syytetty mies vetoaa harhoihin – kahdeksan puukoniskua lapseen
Uskonnollisuus yllätti
Holapan mukaan Lämsä käyttäytyi tapaamisella rauhallisesti.
– Tapaamisen loppuvaiheilla minulle tuli yllätyksenä se, että Lämsä alkoi puhua uskonnollisista asioista. Lämsän puhe uskonnosta ei kuitenkaan ollut mitenkään paatoksellista, mutta minulle tuo uskonnon osuus tuli yllätyksenä.
Tapaamisen aikana Holappa otti esille vuonna 2021 julkisuudessakin olleen tapauksen, johon Lämsä liittyi. Tuolloin poliisi oli tehnyt Lämsän asuntoon kotietsinnän.
– Kotietsinnässä löydettiin laittomia aineita. Minä kysyin tuota asiaa Lämsältä. Lämsä kertoi minulle, ettei hänelle ollut tarkoitusta tappaa ketään eikä niillä aineilla olisi pystynyt luomaankaan mitään vaaraa.
Lämsän teko aiheutti "suurta hämmennystä"
Lämsä kertoi tapaamiseen päätteeksi, ettei halua olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse, joten Holappa antoi kotisoitteensa mahdollisia kirjeitä varten.
– Minulla tuli Lämsän tapaamisesta huojentunut olo. Minä käsitin sen, että Lämsä halusi tavata minut nimenomaan tuodakseen esille sen, että hän halusi uuden suunnan elämälleen. Tai se vaikutelma minulle tuli tapaamiselta. Tuon tapaamisen jälkeen en ole ollut tekemisissä Lämsän kanssa.
Lue myös: Kauppakeskus Valkeassa puukotettu 12-vuotias kertoi hyökkäyksestä poliisille: "No että mä kuolen"
Lämsän syyllistyminen epäiltyyn puukotukseen aiheutti Holapassa ”suurta hämmennystä”.
– Tammikuussa ollut tapaaminen Lämsän kanssa antoi hänestä aivan eri vaikutelman kuin se teko, mihin hänen epäillään kesäkuussa syyllistyneen. Lämsä halusi minun käsityksen mukaan tuoda esille sen, että hänellä on aivan eri suunta elämässään kuin mitä hänellä aiemmin on ollut.
– Minulla on ollut hyvin ristiriitainen olo tuon tapauksen jälkeen, koska tiedän teon kohteena olleen ulkomaalaista alkuperää olevia henkilöitä.
Uusimmat
-
15:35
Jarmo Lindberg: Näin Iranin hyökkäys Israeliin eroaa aiemmasta – saattaa vaikuttaa myös Venäjään
-
15:24
Kansalaisaloite Elokapinan lakkauttamiseksi kerännyt jo yli 100 000 allekirjoitusta
-
15:08
Jemenin huthit väittävät ampuneensa ohjuksia Israeliin – MTV seuraa
-
14:57
Debytantti mukana – tässä Huuhkajat isoihin otteluihin Olympiastadionilla
-
14:56
Poliisi tutkii: Alaikäinen joutui seksuaalirikoksen uhriksi koulussa Kauniaisissa
-
14:47
Tunteet kuumenevat Myyrä-tehtävässä: ”Tossa ei ollut mitään järkeä"
-
14:15
Poliisi epäilee: Alle 15-vuotiaat pahoinpitelivät ikätoverinsa Espoossa – uhrille useita iskuja päähän
-
14:14
Oulun rasistisesta lapsipuukotuksesta syytetty mies vetoaa harhoihin – Järjestyksenvalvoja: "Lyöminen näytti sellaiselta, että hän halusi hengen pois"
-
14:06
Esapekka Lappi paljasti uutta tietoa keskeytyksestään – Hyundai pelasi Chilessä kovaa peliä
-
13:53
Kaan Kairisen markkina-arvo nousi kohisten – tanskalaisvalmentaja vaikuttunut suomalaisesta: "Ainutlaatuinen pelaaja"
-
13:30
Pitääkö olla huolissaan? -ohjelma tekee paluun
-
13:29
Itsensäpaljastaja piinasi lasta Kouvolassa
-
13:20
Suomi mainittiin USA:n vaaliväittelyssä – nämä faktat pettivät
-
13:18
Näin Libanonin sota vaikuttaa kahteensataan suomalaiseen rauhanturvaajaan
-
13:13
Valkean puukotus: Näin rohkeasti Sebastian Lämsän taltuttanut järjestyksenvalvoja toimi
-
12:54
Vakuutusanalyysi paljastaa: Sähköautoilla "korkeampi riskiprofiili" – kuskit muita useammin korvausvelvollisia
-
12:52
Tutkija: Näin Iran pelaa valtapolitiikkaansa – "Naiivia ajatella, että heitä kiinnostaa palestiinalaisten kohtalo"
-
12:51
Tarkastusvirasto haluaa presidenttiehdokkaiden vaalituelle ylärajan – näitä asioita vaalirahailmoituksista selvisi
-
12:35
Poliisi: Porissa kadonnut 12-vuotias tyttö on löytynyt
-
12:32
Entinen natsijohtaja yllättyi Oulun puukotuksesta syytetyn Sebastian Lämsän yhteydenotosta
-
Lataa lisää