Tutkijan mukaan yön yli nukkuminen "on viisautta".
Yön yli nukkuminen saa ihmisen tekemään järkevämpiä päätöksiä. Journal of Experimental Psychology: General -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yöunet voisivat nytkäyttää ensivaikutelman tenhoaman ihmisen taas järkiinsä.
Kokeessa yritettiin valita paras kirpparilaatikko
Duken yliopiston suorittamassa ja netissä tehdyssä tutkimuksessa organisoitiin kuvitteellista pihakirpputoria. Osanottajien tuli katsella virtuaalisia laatikoita, joissa oli myytäväksi tarkoitettuja tavaroita.
Suurin osa lootien tavaroista oli arvottomia, kuten vanhoja kelloja ja huonekasveja. Muutamat esineet, kuten kaunis lamppu, määriteltiin arvokkaammiksi.
Joissakin laatikoissa arvoesineet olivat päällimmäisinä, osassa alimmaisina tai muiden tavaroiden seassa.
Osanottajat saivat palkkioksi tosimaailman rahaa sen perusteella, miten hyvän laatikon valitsivat itselleen. Tavoitteena oli luonnollisesti valita arvokkain loota ja saada siten eniten rahaa.
Katseltuaan myyntituotteita osa osanottajista teki valinnan heti, mutta toiset nukkuivat yön yli ennen päätöksen tekemistä.
Nopea päätös ensivaikutelman perusteella ohjasi harhaan
Tutkijoiden mukaan koe paljasti selkeän kaavan: jos päätös oli tehtävä heti, laatikoita arvosteltiin muutaman ensimmäisenä havaitun esineen perusteella.
Unetta jääneet koehenkilöt valitsivat uudelleen ja uudelleen ne laatikot, joissa arvokkaita esineitä oli päällimmäisenä. He myös arvioivat laatikoiden arvon noin 10 prosenttia yläkanttiin.
– Havaitsimme, että ensivaikutelma ohjaa ihmisiä voimakkaasti, tutkimusta tehnyt Allie Sinclair kuvasi Neuroscience Newsin mukaan.
Sinclairin mukaan unettomien valinnat kertovat ilmiöstä, jossa ensivaikutelma vaikuttaa suhteettoman paljon mielipiteeseen, vaikka myöhemmin selviäisi uusia tietoja tilanteesta.
Kuvitteellisella pihakirpputorilla vinouma esti osanottajia vertailemasta laatikoita rationaalisesti. He eivät myöskään kyenneet myöhemmin tarkasti nimeämään aarteina pitämiään tuotteita, joita laatikoissa oli ollut.
Nukkuminen toi järjen mukaan päätöksiin
Jos koehenkilö nukkui yön yli, hän ei narahtanut samanlaiseen ansaan. Nukuttuaan osanottaja lakkasi todennäköisemmin suosimasta laatikoita, joissa pelkkä ensivaikutelma oli hyvä.
– Nämä [nukkuneet] henkilöt tekivät rationaalisempia päätöksiä ja suosivat laatikoita, joissa oli arvokkaampia tuoterykelmiä joko laatikon päällä, keski- tai alaosassa.
Tutkimusta tehneen Alison Adcockin mukaan ensivaikutelman perusteella kannattaa tehdä lähinnä hetkessä tehtäviä päätöksiä. Esimerkiksi kirjaa selailemalla voi hyvin päättää, onko teos tarpeeksi mielenkiintoinen luettavaksi.
Sinclairin mukaan "yön yli nukkuminen on viisautta", jos panoksia on enemmän ja kyse on esimerkiksi treffeistä tai työntekijän palkkaamisesta.
Katso myös: Huutokauppias paljastaa: Näin tunnistat arvoesineet rihkamasta
Lähteet: Neuroscience News, Medical Xpress
Uusimmat
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:50
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
18:30
Hera-luotain laukaistu avaruuteen, suomalaisteknologiaa mukana – tarkoitus selvittää, miten Maata voi suojella tappavilta asteroideilta
-
Lataa lisää