"Horjahdin kauppakassi kädessä, ja ranteeni murtui"

Aino Männikkö alkoi kärsiä jo nuorena tyttönä kasvukivuista. Kipu yltyi välillä niin voimakkaaksi, että Aino saattoi herätä tuntemuksiin keskellä yötä.

Luun murtumisen aiheuttamasta kivusta Aino sai esimakua 12-vuotiaana koululaisena.

− Nilkkani murtui. Ajattelin jo tuolloin, että olen mummoni tyyppinen rakenteeltani. Hänen ranteensa murtuivat herkästi. Pohdin, että minulla on vielä sama edessä, Aino muistelee.

Nilkan murtumaa ei hoidettu kunnolla. Sillä oli pitkäaikaiset seuraukset.

− Selkääni jäi murtuman seurauksena vinouma, ja oikea jalkani on hieman toista pidempi. Seurauksia ei olisi voinut estää, mutta jalkatuet olisivat helpottaneet asiaa. Tuona aikana asiaan ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota.

Lääkkeitä kipuun

Syntyjään heikko luusto alkoi oireilla yhä enemmän vuosien mittaan. Aino pyrki elämään mahdollisimman terveellisesti. Hän liikkui, söi runsaasti kalaa ja muisti ottaa kalsium- ja d-vitamiinilisänsä; kalsiumia joskus liiankin kanssa.

− Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt, että terveelliset elämäntavat ja ravinto eivät välttämättä auta, jos geeniperimä on kuten minulla.

Ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta kivut pahenivat. Hiihdon Aino joutui lopettamaan jo 80-luvulla. Pyöräillessä hän saattoi kääntää äkillisesti pään vain huomatakseen, ettei se kääntynyt enää takaisin.

Aino söi kipuihinsa yli kolmen vuoden ajan tulehduskipulääkkeitä. Vahva lääkitys laukaisi kylkiäisenä suolistotulehduksen.

− Nykyään tiedetään, että niitä saisi ottaa korkeintaan viikon jaksoissa. Eihän se ole hyvä, että ihmistä pidetään kipulääkkeillä työkunnossa, Aino sanoo.

Uusia murtumia

Vuonna 1991 Ainon eteen tuli isoäidin kohtalo: hän vasen ranteensa murtui liukastumisen myötä. Ranne ei tullut koskaan entiselleen. Viisi vuotta myöhemmin oli oikean ranteen vuoro.

− Tällä kertaa en edes kaatunut, vaan horjahdin kauppakassi kädessä. Kassi aiheutti käden retkahduksen ja sen myötä murtuman.

Tapahtuneesta huolestuneena Aino pyysi luuston tutkimusta ja sai suosituksen maksulliseen, ultraäänilaitteella tehtävään luuntiheyden mittaukseen. Arvot hipoivat suositeltuja rajoja, mutta asia ei mennyt eteenpäin. Kivut selässä ja lonkissa pahenivat.

− Ihmettelin, miten kantapäästä tehty mittaus näyttäisi luuston kunnon! Tietoa en osannut etsiä muualta. Luotin työterveydenhuollon vastauksiin. Olin lojaali, enkä osannut kyseenalaistaa saamaani tietoa.

− Jos ihmisellä on riskitekijöitä, kuten minulla, pitäisi päästä DXA-mittaukseen. Sen avulla pystytään mittaamaan parhaiten luuntiheyttä, Aino toteaa jälkiviisaana.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1998 Aino alkoi hoidattaa itseään toden teolla. Suolistotulehdus ajoi Ainon sairaalaan, ja hengenlähtö oli lähellä. Paksusuolen tulehdukseen määrätty kortisoni heikensi luuston tilaa entisestään.

Lopulta vuonna 2000 Aino pääsi DXA-mittaukseen.

− Osteoporoosin rajalukema mittauksessa on 2,5 sd. Minun lukemani oli 4,7, Aino kertoo diagnoosista, joka ei jättänyt tulkinnanvaraa.

Vihdoin apua

Osteoporoosi-diagnoosi ja oikeanlainen hoito ovat vaikuttaneet ratkaisevasti Ainon tilaan. Hän saa kerran vuodessa suoraan suoneen toimivan lääkkeen. Viimeisessä mittauksessa luuntiheys oli parantunut 7,1 prosenttia.

− Laboratoriokokeissa kävi sen sijaan ilmi, että syön liian vähän d-vitamiinia. Näitä ei kannata lähteä arvioimaan omassa päässä, Aino korostaa.

Kun piinaavat kivut ovat talttuneet, Aino pystyy viettämään tasapainoista elämää. Liikkumisen kanssa on muistettava säilyttää maltti. Siitä huolimatta Aino pystyy muun muassa vetämään jumppia muille osteoporoosista kärsiville.

Tieto osteoporoosista ja sen hoitomenetelmistä on lisääntynyt huomattavasti vuosien varrella. Yhteen asiaan Aino haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota.

− Ihmisten keskuudessa on levinnyt harhaluulo, että osteoporoosi ei aiheuta kipuja. Se on käsittämätöntä, Aino sanoo viitaten kokemaansa.

Studio55/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

Osteoporoosiyhdistyksiä tarvitaan lisää

Osallistu keskusteluun!