Israel: Hamasin terrorihyökkäyksen arkkitehti tapettu – yksi etsityimmistä miehistä lähes 30 vuoden ajan

Hamasin aseellisen siiven johtaja kuoli Israelin mukaan 13. heinäkuuta.

Israelin asevoimat vahvisti keskiviikkona Hamasin aseellisen siiven johtajan Mohammed Deifin kuolleen ohjusiskussa heinäkuussa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.´Ilmoitus Deifin kuolemasta tuli vajaa kaksi vuorokautta sen jälkeen, kun Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh salamurhattiin Iranin pääkaupungissa Teheranissa.

Israelin armeijan mukaan Deif kuoli hävittäjän tekemän hyökkäyksen seurauksena 13. heinäkuuta. Deif oli kuollessaan Gazan kaistan Khan Yunisin kaupungin alueella, Israel sanoo. 

Hamasin alainen Gazan terveysministeriö sanoi heinäkuussa noin 90 ihmisen kuolleen iskussa, mutta Hamas kiisti Deifin olleen yksi heistä. Lisäksi iskussa haavoittui satoja ihmisiä.

Deifin uskotaan olleen yksi Hamasin Israeliin 7. lokakuuta tekemän terrori-iskun keskeisimmistä suunnittelijoista. 

Hamasin yllätyshyökkäyksessä kuoli Israelin mukaan 1 170 ihmistä, minkä lisäksi Hamas otti 250 panttivankia.

Israelin asevoimat julkaisi Deifistä "eliminoitu"-ilmoituksen.

Kuolematon Deif

Hamasin aseistetun siiven Ezzedine al-Qassam -prikaatien johtaja Mohammed Deif on ollut yksi Israelin etsityimmistä miehistä lähes kolme vuosikymmentä. Hän on ollut Yhdysvaltain kansainvälisten terroristien listalla vuodesta 2015, kertoo muun muassa BBC.

Deif syntyi Gazan Khan Yunisin pakolaisleirillä vuonna 1965. Hän liittyi Hamasiin 1980-luvun lopulla ja auttoi järjestön asevoimien perustamisessa. Deif nousi nopeasti merkittävään asemaan Hamasin aseellisessa siivessä.

Deif karkasi vankeudesta Israelissa 2000-luvun alussa, ja hänen liikkeistään sen jälkeen tiedetään vain vähän. Israel on yrittänyt Deifin surmaamista vuosien varrella useita kertoja. Hänen selviytymisensä salamurhista on nostanut miehen kannattajiensa silmissä lähes supersankarin asemaan. Deifiä on kutsuttu "käveleväksi aaveeksi" ja kissaksi, jolla on yhdeksän elämää.

Deif nousi Hamasin aseellisen siiven johtoon vuonna 2002 sen jälkeen, kun Israel oli surmannut siiven edellisen johtajan Salah Shehadehin.

Vuonna 2006 Israel ampui ohjuksen rakennukseen, jossa Hamasin sotilaallinen johto oli koolla. Israelin mukaan Deif vammautui iskussa pysyvästi.

Vuonna 2014 Deifin vaimo ja poika kuolivat Israelin ilmaiskussa Gazan Sheikh Radwanin alueelle. Israel luuli tappaneensa myös Deifin, mutta hän ei ollut tuolloin rakennuksessa.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan Israel on luullut Deifin olevan heikossa kunnossa jo pitkään. Miehestä ei ole julkaistu yhtään valokuvaa viime vuosikymmeniltä.

Vasta viime joulukuussa Deif kuitenkin tallentui kameraan Gazassa sijaitsevassa tunnelissa paremmassa fyysisessä kunnossa kuin Israel oli arvioinut.

Lue myös:

    Uusimmat