Jyrki Sukula tekee paluun Maikkarille, kun Suomalainen menestysresepti nähdään kesällä MTV3-kanavalla.
10-osaisessa Suomalainen menestysresepti -ohjelmasarjassa seurataan kuuden finalistin huimaa matkaa ruokainnoivaation alkutaipaleelta aina koko kansan uusiksi suosikkituotteiksi.
Kilpailijoiden kirittäjinä ja ohjelman tuomareina nähdään huippukokki Jyrki Sukula, Foodwestin tutkimusjohtaja Suvi Luoma, Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila sekä SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Tiukka aikataulu ja haastavat tehtävät antavat oman lisämausteensa pikamatkalla kohti hyllypaikkaa kaikkialla Suomessa.
Minkälaiseen myllytykseen intohimo ja usko omaan ideaan pahimmillaan ja parhaimmillaan johtaa, kun palkintona on mahdollisuus nousta suomalaisen ruoan uudeksi supertähdeksi?
Italiassa perheensä kanssa asuva Jyrki Sukula kertoi MTV Uutisille helmikussa, että korona-aikana Sukulan eniten kärsinyt liiketoiminta on ollut ravintolat.
– Isompana asiana on tietenkin, etteivät ihmiset käy ravintoloissa. Käydään tällä hetkellä 20 prosentilla. Seitsemästä päivästä kaksi päivää on jokseenkin kannattavaa, Sukula kommentoi helmikuussa.
Lue lisää: Jyrki Sukulalla tiukka mielipide mahdollisiin rajoitusten tiukennuksiin: "Täysin käsittämätön ajatus"
Ravintoloiden ja viinitilan lisäksi Sukula tekee puhekeikkaa, jotka ovat pandemian myötä siirtyneet verkkoon. Niiden lisäksi hän on mukana eri yritystoiminnoissa. Niitä asioita hän on pystynyt hoitamaan etänä.
Sukula ei voi kieltää sitä, etteikö korona olisi vaikuttanut taloudellisesti hänen toimiinsa.
– Eihän sitä kukaan voi kieltää. Osa tuotteistani on kuitenkin vähittäiskauppatuotteita, osa taas puolestaan ravintola-alaan liittyvää, tasapaino on pysynyt siis hyvänä. Faktahan on kuitenkin se, etteivät ihmiset syömistä lopeta. Kaupassa käydään silti. Meillä on myös vientikauppaa.
– Nämä ovat sellaisia asioita, joihin tulee ja pitää sopeutua. Koronan aikana ravintola-alalla on kuitenkin keksitty hienoja innovatiivisia asioita. Uskon, että kaikesta huolimatta tämä tuo myös jotain uutta ja hyvää.