Roope Huuhtanen, 25 on ensimmäinen suomalainen cp-vammainen, joka on saavuttanut mustan vyön taekwon-dossa. Hän uskoo, että jokainen voisi oppia lajin pääperiaatteista ja muistuttaa, etteivät rajoitteet ole este – vain hidaste.
Utajärveläinen Roope Huuhtanen on koko elämänsä kärsinyt liikkumista vaikeuttavasta cp-vammasta. Erityisesti alavartaloon vaikuttava synnynnäinen vamma teki erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa kävelystä, pyöräilystä ja juoksemisesta äärimmäisen raskasta.
Roopen rinnassa kuitenkin kyti innostus kamppailulajeja kohtaan. Samurait ja ninjat olivat aina kiinnostaneet häntä. Kun 12-vuotias Roope näki kaupan seinällä ilmoituksen naapurikylässä alkavasta taekwon-do-ryhmästä, hän anoi vanhemmiltaan lupaa aloittaa.
Vanhemmat epäilivät, olisiko pojasta potkupainotteiseen lajiin. Sinnikkään mankumisen jälkeen he kuitenkin soittivat ryhmän vetäjälle, joka toivotti Roopen tervetulleeksi. Valmentaja kannusti, että treenikavereita ei verrata toisiinsa ja että jokainen tekee sen verran kuin pystyy.
Nyt Roope on harrastanut taekwon-doa 13 vuotta ja saavuttanut mustan vyön ensimmäisenä cp-vammaisena Suomessa.
– Onhan tuo valtava kunnia. Kyllähän tämä nöyräksi vetää, hän kommentoi saavutustaan.
"Luovuttamisfiilistä ei ole tullut koskaan"
Taekwon-do on kylläkin Roopelle enemmän kuin harrastus. Jo ensimmäisissä treeneissä vuonna 2007 hän katsoi ”silmät lautasen kokoisena, miten opettajat potkivat niin, että lahkeet napsuivat”. Hän halusi itsekin oppia saman.
Nuorena Roopea kiinnosti erityisesti taekwon-don tekninen puoli. Riemu pärjäämisestä kannusti jatkamaan. Välillä oli synkempiä hetkiä, kun Roopesta tuntui, ettei hän osaa ja kykene, mutta opettajat, mestarit ja treenikaverit tsemppasivat tekemään omien rajojen mukaan.
– Luovuttamisfiilistä ei ole tullut koskaan.
Mutta vaikka taekwon-dossa on kyse itsensä kehittämisestä ja kilpailemisesta entistä itseään vastaan, on vertailulta vaikea välttyä. Roope myöntää edelleen peilaavansa itseään muihin lajia harrastaviin. Kun muut loikkivat korkeuksiin hyppypotkuja tehdessään, ei cp-vammasta kärsivä voi kuin huokaista.
Onneksi Roopella on taitava opettaja, joka tällaisissa tilanteissa osaa neuvoa alakorkeuteen yltävien potkujen teossa. Hän on auttanut Roopea etenemään vyö kerrallaan eteenpäin.
LUE MYÖS: Pienessä Yli-Iin koulussa onnistuttiin luomaan jotakin ainutlaatuista – motivaatiopulasta kärsineen Vernerin tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat oppimisympäristö Värkkäämön myötä: "Tuli halu menestyä"
Taekwon-do pelasti pyörätuolilta
Roopen jaloille on tehty lukuisia operaatioita ja leikkauksia, jotka ovat tehneet hänen elämästään melko normaalia. Mutta edelleen pitkien matkojen kävely tuottaa tuskaa.
Fysioterapeutin mukaan taekwon-doa on kiittäminen siitä, ettei nuori mies ole joutunut pyörätuoliin. Säännöllinen ja monipuolinen, koko kroppaa treenaava liikunta on ylläpitänyt jalkojen kuntoa.
Tällä hetkellä Roope treenaa 3–4 kertaa viikossa. Energiaa riittäisi enempäänkin, mutta keho tarvitsee myös lepopäiviä. Vapaa-ajalla kirjastoalan opinnot suorittanut Roope lukee fantasiakirjallisuutta, pelailee videopelejä ja viettää aikaa kavereiden kanssa.
Fyysisen puolen lisäksi taekwon-do on kehittänyt Roopen itseluottamusta ja rauhoittanut nuoren levotonta mieltä.
– Mehän emme opeta ketään tappelemaan vaan pyritään kasvattamaan parempia ihmisiä, Roope sanoo.
Iän myötä hän on kiinnostunut yhä enemmän taekwon-don henkisestä puolesta: soturimentaliteetista ja henkisestä kasvamisestä. Lajin pääperiaatteista – rehellisyydestä, kohteliaisuudesta, lannistumattomuudesta, itsehillinnästä sekä uutteruudesta – on tullut merkittävä osa miehen elämää.
– Tunnustan rajat ja realiteetit, mitä voi ja ei voi tehdä. Aina pitää pyrkiä kuitenkin käymään siellä rajoilla, Roope antaa esimerkin periaatteiden noudattamisesta käytännössä.
Jos on tavoitteita, niihin pyrkimistä ei jätetä kesken. Roope uskoo, että maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ihmiset olisivat sinnikkäämpiä ja rehellisempiä.
"Nyt alkaa oikea treenaus"
Mustan vyön saavuttaminen ei ole intohimoisesti taekwon-doon suhtautuvalle Roopelle päätepysäkki. Lajissa voi aina kehittyä paremmaksi.
– Nyt alkaa oikea treenaus, Roope sanoo.
Seuraavaksi hän aikoo treenata vyöasiat kuntoon ja edetä vähitellen kohti suurmestarin arvoa.
Vammat ja rajoitteet eivät estä harjoittelua, kun ihmiseltä löytyy sisua ja pitkäjänteisyyttä.