Niin sanotun kesäkunnon tavoittelu on haitallista sekä mielelle että keholle. Ravitsemusterapeutti kertoo, millaisiin valmennuksiin ei ainakaan kannata haksahtaa.
Pikadieetit on tuomittu epäonnistumaan. Asiasta ovat varoitelleet lukuisat asiantuntijat ja monella on poskelleen menneistä laihdutuskuureista myös omakohtaista kokemusta. Silti joka kevät osa ihmisistä alkaa tavoitella mystistä kesäkuntoa.
Syömisen psykologiaan erikoistunut ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen pitää kesäkuntoa mielenkiintoisena ilmiönä. Kausittainen laihdutusbuumi on istahtanut etenkin pohjoiseen kulttuuriin. Lyhyeen kesään kasataan isoja odotuksia, kuukaudet halutaan olla parhaimmillaan.
Muutaman kilon laihtumiseen liitetään myyttisiä asioita. Ajatellaan, että hieman hoikempana sitä olisi onnellisempi ja edessä siintävä kesä olisi parempi.
Todellisuudessa tiukkaa rantakroppaa tavoitteleva todennäköisesti kuitenkin miettii muita ihmisiä ja haluaa näyttää heidän silmissään hyvältä. Usein taustalta löytyy syvempiä ja tiedostamattomia haasteita esimerkiksi itsetunnon tai kehonkuvan suhteen.
Ihmisen onnellisuus tai itsevarmuus ei kuitenkaan ole kiinni muutamasta kilosta. Päinvastoin, muutaman turhanpäiväisen kilon laihduttaminen kesää varten tekee ihmiselle hallaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti.
Lue myös: Unohda kaloreiden kyttääminen! Kolme vinkkiä, joiden avulla kilot karisevat kuin huomaamatta
Tiukka dieetti sekoittaa kehon viestejä
Aliravittuna keho menee taistelutilaan. Nälästä ja kylläisyydestä kertovat signaalit sekoittuvat, eivätkä mitkään ruokamäärät tunnu riittäviltä.
Elimistön kaivatessa energiaa mieliteot sokerisia ja rasvaisia ruokia kohtaan kasvavat. Kasvavaa nälkää ja mielitekoja vastaan ei voi taistella, vaan ihminen repsahtaa ennemmin tai myöhemmin.
– Myös ahminta on nurkan takana hyvin vahvana olemassa, Heinonen sanoo.
Tiukan laihdutuskuurin aiheuttamat hormonaaliset muutokset voivat vaikuttaa kehon viesteihin vielä vuoden päästä itse dieetistä. Jatkuva nälkä ja mielihalut eivät siis lopu parin kuukauden kituutteluun.
Lipsahdukset nakertavat itsetuntoa, joka on pikadieeteille ryhtyvillä monesti jo lähtökohtaisesti alhainen. Tiukassa laihdutuskuurissa epäonnistumisella voi olla laajoja kielteisiä vaikutuksia, jos omanarvontunto on sidottu kehonkuvaan.
Raja häiriintyneen syömisen ja diagnosoidun syömishäiriön välillä on häilyvä. Hälytyskellojen pitäisi alkaa soida, jos arki ja ajatukset pyörivät pelkästään dieetin ympärillä tai kesäkunnon tavoittelu alkaa rajoittaa omaa tai muiden elämää.
Lue myös: Kärsitkö yleistyvästä syömisongelmasta? Näistä merkeistä tunnistat
Menetetyt kilot tulevat takaisin rasvana
Elämänpiiriä kapeuttava dieetti aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, mutta rankalla laihduttamisella on myös vaikutuksia ihmisen fysiologiaan ja kehonkoostumukseen.
Nopeasti painoaan pudottava menettää sekä rasva- että lihaskudosta. Kun kilot sitten kuurin lopettamisen jälkeen alkavat hiipiä takaisin, korvautuu menetetty lihasmassa rasvalla.
Aiemmin ajateltiin, että rasvasolujen määrä pysyy vakiona varhaislapsuuden jälkeen – lihoessa solut vain laajenevat. Viime vuosina tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että jojolaihduttajilla rasvasolujen määrä voi jopa lisääntyä, Heinonen sanoo.
Kerran syntynyttä rasvasolua ei saa pois kuin rasvaimulla.
Kuvat osoittavat: Ihminen voi painaa enemmän, mutta näyttää hoikemmalta. Juttu jatkuu videon alla.
1:06
Älä lankea tällaisiin kesäkuntovalmennuksiin
Netistä löytyy paljon kesäkuntovalmennuksia, mutta edellä mainituista syistä johtuen Heinonen ei lähtökohtaisesti suosittele niitä kenellekään. Mikä tahansa dramaattinen ruokavaliota tai liikuntaa koskeva muutos, jonka tarkoitus on pyrkiä maksimaaliseen painonpudotukseen keinoja kaihtamatta, on vaarallinen.
– Jos on tiukka dieetti, jossa on grammalleen kerrottu, mitä saa ja ei saa syödä, se on hälytysmerkki, jota pitää varoa, Heinonen sanoo.
Ostamatta kannattaa jättää myös armottomalta kuulostava kuntovalmennus, jossa lipsahdukset tuomitaan tai jossa ihminen jätetään oman onnensa nojaan kuurin päätyttyä.
Jos kesäkuntoon haluaa kaikesta huolimatta päästä, kannattaa panostaa yksilöllisyyttä korostaviin valmennuksiin, joiden tähtäimenä ei ole nopea vaan pysyvä muutos.
Ennen ostopäätöstä Heinonen kehottaa kuitenkin pohtimaan, mitä ihminen kesäkunnolla oikeasti hakee. Olisiko sitä oikeasti onnellisempi hieman hoikempana? Vai onko tarkoitus vain miellyttää muita?
Mikäli kesäkuntoa on jo ryhtynyt tavoittelemaan ja laihduttaminen on alkanut hallita elämää, kannattaa dieetti lopettaa.
Lue myös: Tunnista syömishäiriön varhaiset hälytysmerkit – 8-vuotiaana sairastunut Henriikka kärsi salaa useita vuosia
"Mitä hitaampi muutos, sen pysyvämpi"
Lihavuus on toki suuri kansanterveydellinen ongelma, mutta sitä ei kesäkuntokuureilla ratkaista, vaan kyse on elintapojen pysyvästä muuttamisesta.
– Jos alkaa tavoittelemaan kesäkuntoa 2024, siinä alkaa olemaan jo jotakin järkeä, Heinonen sanoo.
– Mitä hitaampi muutos, sen pysyvämpi. Mitä nopeampi muutos, sen nopeammin se myös haihtuu.
Ihmiset aivot on kuitenkin rakennettu välittömiä palkintoja varten. Ajatus parin vuoden päässä ilmenevästä muutoksesta ei palkitse samalla tavalla kuin parin kuukauden päässä siintävä näky. Oman palkintonsa tuo tiukassa laihdutuskuurissa pidättäytymisestä saatava hallinnan tunne.
Hallinnan tunteeseen voi pyrkiä terveemmälläkin tavalla kuuntelemalla kehon viestejä ja toimimalla niiden mukaisesti. Jokaisella on oma ihannepaino, johon keho luontaisesti pyrkii, kun ihminen syö terveellisesti ja liikkuu säännöllisesti.
Heinonen suosittelee noudattamaan ruokavaliota, joka tuo aidosti hyvää oloa. Sama neuvo pätee liikkumiseen. Mukavalta ja omalta tuntuvia elintapoja jaksaa noudattaa vuodesta toiseen. Paras kesäkunto on sellainen, jossa on hyvä olla läpi vuoden.
Intuitiivinen syöminen auttaa painonhallinnassa. Katso videolta, mitä termi käytännössä tarkoittaa.
0:35