Kisaurakkaansa vähentävä Kalle Rovanperä haluaa säilyttää rallimotivaationsa – "Pitää ottaa omaa aikaa"

Rallin maailmanmestari Kalle Rovanperä ehti ensimmäistä kertaa Linnan juhliin – "Hyvä, että pääsin tänä vuonna" 2:40
Kalle Rovanperä pääsi ensimmäistä kertaa Linnan juhliin.

Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ehti tänä vuonna ensimmäistä kertaa Linnan juhliin. Suomalaistähden rallikiireet hellittävät myös ensi vuonna väljemmän kisakalenterin myötä.

Toisen perättäisen maailmanmestaruutensa tällä kaudella voittanut Kalle Rovanperä ei viime vuonna ehtinyt kiireiltään Linnan juhliin, mutta tänä vuonna hän viimein pääsi paikalle.

– Hieno fiilis olla täällä. Hyvä, että pääsin tänä vuonna. Onhan tämä mahtava tilaisuus, Rovanperä iloitsee.

Ensi kaudella Rovanperä tuskin taistelee mestaruudesta, sillä rallikansan suureksi yllätykseksi Rovanperä ilmoitti, ettei aio ajaa ensi vuonna kokonaista WRC-kautta. Päätöksen syyt ovat Rovanperän mukaan yksinkertaiset.

 Päätöksen taustat ovat selkeät itselle. Tuntuu siltä, että pitää ottaa vähän enemmän omaa aikaa. Periaatteessa kaikki aikuisvuodet, 16-vuotiaasta lähtien ajanut jo työkseni plus kaikki muut vuodet ennen sitä ajanut pelkästään rallia. 

–Tuntui siltä, että pitää ottaa vähän aikaa itselle, niin toivottavasti se antaa loppupäästä aikaa uralle, että motivaatio ja kiinnostus pysyy. Tuo laji ottaa niin paljon aikaa ja energiaa.

Miten Kalle Rovanperä juhli itsenäisyyspäivää Linnassa ja aikoiko mestari suunnata jatkoille? Katso vastaus pääkuvan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat