Monien autoilijoiden ajamat kilometrit ovat vähentyneet etätöiden myötä merkittävästi. Työsuhdeautoilijoille, joita on suomessa yli 70 000, se voi tarkoittaa muhkeitakin veronpalautuksia, jos ajokilometrit ovat jääneet korona- ja etätyöaikana vähiin.
Vuosi 2020 oli työmatkaliikenteen kannalta varsin poikkeuksellinen. Koronapandemia ajoi ison osan työläisistä etätöihin, joille ei monissa yrityksissä näy loppua vieläkään.
Kun etätöistä on tullut uusi normaali, on se vaikuttanut ymmärrettävästi myös työmatka-ajoihin, jotka ovat vähentyneet huomattavasti.
Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan, että työsuhdeautoilija voi saada autonsa alikilometreistä rahaa takaisin veronpalautusten muodossa.
Lue myös: Työsuhdeautojen verotukseen kaavaillaan muutosta – hyödyttäisi erityisesti pk-seudulla asuvia varakkaita miehiä
Näin alikilometreistä voi saada veronpalautusta
Suomessa on reilut 70 000 työsuhdeautoedun saajaa. Työsuhdeautosta maksetaan kuukausittaista verotusarvoa. Autoedun arvo lasketaan oletuksella, että yksityisajoja kertyy 18 000 kilometriä vuodessa eli 1 500 kilometriä kuukaudessa.
Mikäli yksityisajoa kertyy vähemmän kuin 1 500 kilometriä kuukaudessa, on palkansaaja oikeutettu edullisempaan verotusarvoon ajopäiväkirjaa pitämällä tai todentamalla muuten luotettavasti ajetut kilometrimäärät ja auton kulloinenkin käyttötarkoitus.
Koska kodin ja työpaikan väliset matkat lasketaan yksityisajoksi, monella autoedun saajalla yksityisajojen määrä on romahtanut koronapandemian myötä. Jos autoetuautoilija on pitänyt ajopäiväkirjaa viime vuodelta, voi tämä saada verovähennystä.
Jos kodin ja työpaikan välinen matka on 25 kilometriä, yhdeksän kuukauden etätyöt vähensivät yksityisajoja 9 000 kilometrillä eli puoleen verotusarvon laskennan perusteena olevasta 18 000 kilometristä.
Vapaan autoedun kohdalla tämä oikeuttaa vähentämään 1 620 euroa verotuksessa. Käyttöedussa verovähennys on 630 euroa. Koko vuoden etätyöt vähentäisivät edellä mainitulla oletuksella kodin ja työpaikan välisiä ajoja lomat huomioiden noin 11 000 kilometrillä, jolloin verovähennyksiä kertyisi 1 800 ja 700 euroa.
– Jos viime vuodelta on jäänyt ajopäiväkirja tekemättä, kannattaa sitä varmuuden vuoksi tänä vuonna pitää. Oletettavaa on, että monella työpaikalla suositaan etätöitä vielä pitkään, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.
Autoetuun liittyvän vähennyksen vuodelta 2020 voi ilmoittaa verkossa Verohallinnon OmaVero-palvelussa esitäytetyn veroilmoituksen saavuttua.
Lue myös: Liikenne- ja viestintäministeriö hoksasi, ettei erästä autoilijoiden elämää helpottavaa "etua" veroteta lainkaan – ainakaan siis vielä
Lähde: Autoliitto