Kulttuurialan leikkaukset iskevät museoihin ja teattereihin. Kalliit kansainväliset suurtuotannot pyritään edelleen pitämään ohjelmistossa, koska ne ovat tärkeitä vetonauloja.
Helsingin kaupunginteatterin Moulin Rouge! on tämän syksyn hittimusikaali, jonka liput ovat menneet kuin kuumille kiville.
Kulttuurialan leikkausten vuoksi teatterit ovat jatkossa entistä tiukemmilla. Kansainvälisistä suurtuotannoista ei kuitenkaan haluta luopua, vaikka niiden tekeminen on kallista.
– Meidän on pakko tuoda musikaaleja, koska ne ovat meille suuria tulolähteitä, Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman toteaa.
Esimerkiksi Moulin Rouge! -musikaali on Kaupunginteatterilta jopa miljoonan euron satsaus.
– Se on suuri riski taloudellisesti, koska sen tekeminen on kallista.
Lue lisää: Tältä näyttää jättisatsaus Moulin Rouge – ennätysmäinen lipunmyynti ennen esitystäkään
Eniten musikaalien tekemisessä maksavat lisenssioikeuksien lisäksi henkilöstökulut, jotka katetaan lipputuloilla. Siksi musikaalin on menestyttävä.
– Jokaisen näytöksen pitäisi olla lähes loppuunmyyty, jotta se on taloudellisesti kannattava, Kari Arffman sanoo.
Kaupunginteatterin johdossa kahdeksan vuotta olleen Arffmanin aikana teatterin suurmusikaalit ovat olleet taloudellisesti kannattavia. Kallein tuotanto on ollut Pieni merenneito -musikaali.
Seuraavia musikaaleja lyödään jo lukkoon vuosille 2026 ja 2027.
Arffman toteaa, että jatkossa musikaaleja saatetaan toteuttaa pienemmällä volyymilla, mikäli kulttuurialan leikkaukset toteutuvat.
– Valtion tuki tarjoaa ensisijaisesti varmuuden, koska tämä ala on joka tapauksessa riskibisnestä.
Näyttömöitä saatetaan sulkea
Hallituksen ensi vuoden talousarvion mukaan museoiden ja esittävän taiteen valtionavusta leikataan liki kahdeksan prosenttia.
Museoissa tämä tarkoittaa yli seitsemääkymmentä henkilötyövuotta, näyttämöillä noin kolmeasataa.
Helsingin kaupunginteatteri joutuu leikkaamaan ensisijaisesti henkilöstökuluista, ja ensimmäisenä vuorossa ovat freelancer-työntekijät.
– Emme voi oikein mistään muualta leikata, Arffman sanoo.
Myös Kaupunginteatterin pienempien näyttämöiden, kuten Lilla Teaternin ja Studio Pasilan sulkemista joudutaan vakavasti pohtimaan.
– Vaikutukset tulevat olemaan pelottavan suuret, sanoo Arffman.
Lue lisää: Kommentti: Moulin Rouge! -musikaali on visuaalinen ilotulitus, jonka yllättävin osuus liittyy Lady Gagaan
Huoli myös maakuntien teattereista on suuri.
– Miten käy alueelliselle teatteriverkostolle? Helsingissä on se hyvä puoli, että täällä on paljon ihmisiä ja potentiaaliset asiakaskunnat. Mutta miten käy maakunnissa.. kenellä on jatkossa enää varaa tulla teatteriin? Arffman pohtii.
Lippujen hinnat nousussa?
Myös lippujen hintoja joudutaan pohtimaan.
Samaan aikaan, kun valtio leikkaa kulttuurin tukea, se korottaa lippujen arvonlisäveroa.
Jo nyt musikaalilippujen hinnat ovat korkeat, sillä esimerkiksi Moulin Rouge! -musikaalin ja Suomen Kansallisoopperan loppuunmyydyn Oopperan kummitus -musikaalin lipunhinnat ovat noin 90 euroa.
Lue lisää: Oopperan kummitus jäi toiseksi – syrjäytettiin showmaailman tulohuipulta
Helsingin Kaupunginteatterin johtaja toteaa, että alv-korotus näkyy jatkossa suoraan lippujen hinnoissa, mutta toivoo, ettei hintoja jouduta radikaalisti enää nostamaan.
Suomen Kansallisoopperassa pyritään vielä pitämään lipunhinnat kohtuullisina.
– Minulle on sydämen asia, että lippujen hinnat ovat saavutettavia, sanoo Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi.
– Meillä keskilipun hinta pyörii 60 eurossa, mutta on tärkeää, että on 20 euron lippuja opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille.
Hallituksen toimilla mitataan kulttuurin arvoa tässä maassa.
– Ei näillä leikkauksilla tulla Suomen taloutta pelastamaan, mutta tässä voidaan lopullisesti tuhota jotain niin hienoa ja suurta, Arffman toteaa.
– Pelkään eniten, että (leikkausten vuoksi) meidän tekijöiden ilo katoaa ja koko Suomen yhteiskunnasta katoaa kaikki tekemisen ja elämisen ilo!
Samaa toteaa Kansallisoopperan pääjohtaja.
– Ymmärrän, että me olemme tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja että pitää leikata, mutta kulttuuri ja taide on rakennettu jopa satojen vuosien ajan, ja sitä ei sitten ihan hetkessä rakenneta takaisin, muistuttaa Kadambi.