Hallituksen kaavailemat leikkaukset jakautuvat hyvin epätasaisesti ja iskevät toisiin teattereihin paljon pahemmin kuin toisiin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on torstaina vahvistanut esittävän taiteen valtionosuusrahoituksen ensi vuodelle.
Hallituksen kaavailemat leikkaukset jakautuvat epätasaisesti, sillä joillakin säästö on kaksi prosenttia, mutta monilla yli kymmenen prosenttia. Joidenkin teattereiden rahoitus vähenee jopa 10–17 prosenttia, mikä aiheuttaa merkittäviä muutoksia toimintaan.
Suurimmat leikkaukset kohdistuvat suuriin kaupunginteattereihin, maakuntateattereihin ja Helsingissä niin sanottuihin ryhmämuotoisiin teattereihin, kuten KOM-teatteri, Ryhmäteatteri ja Q-teatteri.
– Toisilta lähtee paljon enemmän, toisilta vähemmän. Esimerkiksi sellaiselta pieneltä Keski-Uudenmaan Teatterilta Keravalla lähtee yli 17 prosenttia rahoituksesta. Se on todella paljon, Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Kaisa Paavolainen kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Kulttuurialan leikkaukset iskevät teattereihin – Helsingin kaupunginteatterin johtaja: " Vaikutukset tulevat olemaan pelottavan suuret"
Selviävätkö teatterit?
Kaikkiin esittävän taiteen toimijoihin kohdistuu vähintään 2,2 prosentin yksikköhinnan leikkaus. Lisäksi monilta toimijoilta on vähennetty myös henkilötyövuosia, joita ala menettää yhteensä 112,5.
Lastenteatteritoimijoita ja kiertuetoimintaa harjoittavia teattereita on suojeltu rahoituspäätöksissä, mikä on Paavolaisen mielestä ehdottoman hyvä juttu. Se ei kuitenkaan poista muiden teattereiden suurta ahdinkoa.
Paavolaisen mukaan teatterialalla on nyt erittäin suuri huoli siitä, miten teatterit ylipäätään selviävät hallituksen leikkausten jälkeen. Leikkausten lisäksi teattereiden taloutta kurittaa ensi vuoden alussa voimaan tuleva teatterilippujen arvonlisäveron korotus 10 prosentista 14 prosenttiin, ja lisäksi teattereiden kustannukset nousevat palkankorotuskierrosten myötä.
– Taloudellista haastetta teattereiden toimintaan tulee nyt monesta suunnasta, Paavolainen sanoo.
Lue myös: Seurasaari pysyisi sittenkin auki: Museoviraston johtaja kertoo, mihin esitetty miljoonien lisärahoitus kohdennetaan
Lippujen hinnat nousevat
Suomen teatterit ry:n puheenjohtajan Ritva Viljasen mukaan huolestuttavinta on se, että hallitus kertoo jatkavansa ensi vuonna leikkauksia.
– Todennäköisesti teattereiden näyttämöitä suljetaan, esityksiä vähennetään ja alalla henkilöstön määrä vähenee eikä vapaan kentän toimijoita juuri palkata. Vuoden 2026 leikkausten tullessa ensi vuoden leikkausten päälle, tilanne on todella vakava, Viljanen pohtii.
Suomen Teattereiden rahoitus perustuu siihen, että pohjana on julkinen rahoitus valtiolta ja kunnilta. Siihen päälle tulevat omat lipputulot, mutta julkisen rahoituksen tehtävänä on huolehtia siitä, että lippujen hinnat pysyvät kohtuullisina ja että teatteria on tarjolla ympäri Suomen.
Paavolaisen mukaan hallituksen rajut leikkaukset johtavat väistämättä siihen, että joudutaan vähentämään henkilökuntaa, tekemään vähemmän esityksiä sekä perumaan ensi-iltoja ja todennäköisesti nostamaan myös lippujen hintoja.
– Se on iso huoli, että mitä meidän kentästä on enää jäljellä leikkausten jälkeen, Paavolainen sanoo.