Kaupat ovat valmistautuneet kesän ajan kuumeisesti syyskuun alussa voimaantulevaan yleisen arvonlisäveron korotukseen. Verokannan muutos 24 prosentista 25,5 prosenttiin on vaatinut suuria järjestelmä- ja hintamuutoksia.
Puuilossa hintalaput vaihdetaan käsityönä.
– Kaupan sulkeuduttua tulostetaan vaihdettavat hintalaput. Ne tulevat sellaisissa rullissa, mistä niitä revitään ja otetaan vanha hintalappu pois ja laitetaan uusi tilalle, toimitusjohtaja Juha Saarela kertoo.
Puuilon valikoimassa on noin 30 000 eri tuotetta, joista lähes jokaisella on oma hintalappu.
– Kaikkien tuotteiden hinta ei muutu, mutta silti puhutaan tuhansista ja tuhansista hintalapuista.
Desimaalista haasteita
Kaupan liiton veroasiantuntija Toni Jääskeläisen mukaan kaupat ovat valmistautuneet arvonlisäveron korotukseen pääsääntöisesti hyvin, mutta paljon on silti vielä tekemättä.
– Kaupat eivät vielä tällä hetkellä ole valmiina. Kaupoista on kerrottu, että koko aika mitä on käytettävissä tulee käytettyä.
Jääskeläinen sanoo, että kauppojen on pitänyt käydä läpi järjestelmiään ja varmistaa, että ne ymmärtävät desimaalimuotoista alv-kantaa.
– Ongelmia ja kustannuksia tuottaa se, että järjestelmiä on todella paljon. Isolla kaupalla saattaa olla kymmeniä järjestelmiä ja vanhimmat niistä saattavat olla vuodelta keppi ja kivi.
Lue myös: SDP:n Lindtman neuvoo hallitusta arvonlisäverosta: "Näkyy rankasti suomalaisten kukkarossa"
Ylityötunteja kertynyt
Arvonlisävero on työllistänyt myös pankkeja ja vakuutusyhtiöitä. Finanssialan johtava veroasiantuntija Marja Blomqvist kertoo, että taloushallinnossa on paiskittu töitä ylitöinä.
– Kyllä siellä on kesälomia palanut ja ylitöitä kertynyt ja varmasti tulee vielä kertymään. Vielä täytyy varmistaa, että laskut lähtevät oikein ja samoin saapuvat laskut, että onko niissä verot oikein.
Alv-korotus valumassa hintoihin
Kaupan liiton mukaan kaupoilla on tarkoitus viedä korotus täysimääräisesti hintoihin.
– Lähtökohta kaupoilla on, että alv-korotus viedään täysimääräisesti hintoihin, Jääskeläinen sanoo.
Näin ei kuitenkaan käytännössä tapahdu kaikissa liikkeissä.
– Osalta kaupoista on tullut viestiä, että eivät pysty siirtämään alvia hintoihin tiukan kansainvälisen kilpailun vuoksi. Näin esimerkiksi urheilu- ja elektroniikkakaupoissa.
24 prosentista 25,5 prosenttiin nouseva yleinen arvonlisäverokanta koskee useimpia palveluita ja tavaroita. Ruuan arvonlisävero ei nouse.
0:44