Powerin toimitusjohtaja: ALV:n korotus ei näy läheskään kaikissa hinnoissa

Kova kilpailu pitää kodinkoneiden hinnat nykyisellään, arvioi elektroniikkaketju Powerin toimitusjohtaja. 

Vaikka arvonlisävero nousee tulevana 1. syyskuuta 24 prosentista 25,5, prosenttiin, ei elektroniikan suhteen kaikissa hinnoissa todennäköisesti ole odotettavissa suuria muutoksia.

Kodinkoneketju Powerin toimitusjohtaja Juha-Miko Saviluoto selittää ennallaan pysyviä hintoja alan kovalla kilpailulla. 

– Alalla tarkastellaan paljon sitä, että ollaan kilpailijoiden kanssa oikeassa hintatasossa. 

– Uskon, että tulee olemaan paljon tuotteita, joiden hinnat eivät muutu mihinkään, hän toteaa. 

Saviluoto ei esimerkiksi usko, että sellaisen television hinta, joka nyt maksaisi 799 euroa, nousisi arvonlisäverokannan korotuksen myötä lähes 809 euroon.

– Kilpailu määrittää hintatasoa niin paljon, että ne pysyvät nykyisessä hinnassa. 

Poikkeuksiakin kuitenkin voi olla, mutta edellä mainitun tapauksen mukaan korotusta hinnassa olisi vain reilu yhdeksän euroa. 

K-Ruoka-verkkokauppa ilmoitti viime viikolla, että tuotteiden verokanta palvelussa määräytyy toimitushetken eikä tilauspäivän mukaan. 

Esimerkiksi tilaus, joka on tehty 29. elokuuta, mutta toimitus on 2. syyskuuta, tulee 25,5 prosentin arvonlisäverolla. Elintarvikkeita arvonlisäveron korotus ei kuitenkaan koske. 

Powerin tuotteissa hinnat määräytyvät maksupäivän mukaan. 

– Vaikka toimitus olisi syyskuun puolella, niin tuote tulee 24 prosentin arvonlisäverolla, Saviluoto kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat