Kysely paljasti eroja miesten ja naisten käsityksissä suostumuksesta.
Luottamus raiskauksen uhrien oikeudenmukaiseen kohteluun suomalaisessa oikeuslaitoksessa on heikkoa, ilmenee Amnestyn kansalaiskyselystä. Vastaajista 56 prosenttia kertoo, että luottamus on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan.
Naisilla luottamus oikeuslaitosta kohtaan on vähäisempää kuin miehillä.
– Huolestuttavan alhainen luottamus oikeuslaitokseen paljastaa, etteivät uusi seksuaalirikoslaki tai suostumuskulttuurin kehittyminen vielä näy arkipäivän todellisuudessa, sanoo Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Pia Puu Oksanen tiedotteessa.
Uusi seksuaalirikoslaki tuli voimaan viime vuoden tammikuussa.
Amnestyn Suomen osasto selvitti, miten hyvin Suomessa asuvat tuntevat uudistuneen lain ja ymmärtävät suostumuksellisen seksin. Järjestön mukaan vastaukset osoittavat, että seksuaalirikoslain suostumusperustaisuuden ymmärrys on jäänyt puolitiehen.
Kansalaiskyselyn toteutti alkuvuodesta Aula Research. Kyselyyn vastasi reilut 1 000 Suomessa asuvaa ihmistä.
Kolmasosa miehistä ei näe henkisen väkivallan uhan vaikuttavan
Vastaukset paljastavat eroja miesten ja naisten käsityksissä suostumuksesta. Miehistä 30 prosenttia katsoo, ettei henkisen väkivallan uhka vaikuta vapaaehtoisuuteen. Naisista taas 80 prosenttia on sitä mieltä, että seksuaalinen kanssakäyminen ei ole vapaaehtoista, jos siihen suostutaan henkisen väkivallan uhan takia.
Asenteet vaihtelivat myös häirinnästä kysyttäessä. Amnestyn mukaan kaikista vastaajista 68 prosenttia tunnistaa, että naisia ja tyttöjä syyllistetään näiden kokemasta seksuaaliväkivallasta ja häirinnästä. Miehistä 55 prosenttia on tätä mieltä, kun naisilla vastaava luku on 81 prosenttia.
Vastaajista 48 prosenttia katsoo, että ihmisen pitää kieltäytyä seksistä ääneen tai vastustella fyysisesti, jotta teko olisi seksuaaliväkivaltaa. 41 prosenttia näkee, ettei seksuaaliväkivalta määrity uhrin fyysisen tai sanallisen vastustelun kautta.
Vastaajista 88 prosenttia ymmärsi kuitenkin suostumuksen olevan prosessi, jossa vapaaehtoisuus on jatkuvaa ja seksistä voi kieltäytyä missä vaiheessa tahansa. Kyselyssä 18–35-vuotiaista 98 prosenttia tunnisti tämän.
– Vastaukset näyttävät, että keskustelu "suostumuslomakkeista" ei edusta Suomessa asuvien ihmisten ymmärrystä vapaaehtoisesta seksistä – jos on koskaan edustanutkaan, Oksanen sanoo.
Kyselyyn saatiin vastauksia saatiin myös muunsukupuolisilta ihmisiltä, mutta vastausten pieni määrä ei mahdollistanut tulosten vertailua.¨