Maailman parhaimmat sairaalat listattiin – näin Suomi sijoittui
Maailman parhaimpien sairaaloiden listalla on neljä suomalaista sairaala. Uutislehti Newsweek on listannut maailman 250 parasta sairaalaa.
Maailman paras sairaala löytyy Minnesotasta Yhdysvalloista. Rochesterin kaupungissa sijaitseva Mayo Clinic ansaitsi tänä vuonna maailman parhaimman sairaalan tittelin.
Newsweekin selvitys tehtiin yhteistyössä tiedonkeruuseen ja tilastoihin erikoistuneen Statistan kanssa.
Listaukset perustuvat pisteytyksiin, joissa on otettu huomioon muun muassa 85 000 lääketieteen asiantuntijalle teetetyn verkkokyselyn tulokset, potilastyytyväisyys, sairaaloiden laatumittarit ja potilasraportit.
Neljä suomalaissairaalaa listalla
Maailman kymmenen parhaan sairaalan joukkoon mahtuu yksi Pohjoismaa – Ruotsi.
Listalla numerolla 7. Tukholman Karolinska Universitetssjukhuset eli Karoliininen yliopistosairaala.
Suomi jäi tässäkin asiassa Ruotsille kakkoseksi, sillä Suomen sijoitus on huomattavasti naapurimaatamme vaatimattomampi.
Top 250 -listaukselle on kuitenkin päässyt useampi suomalaissairaala.
Suomen sairaaloista listalla korkeimmalle, sijalle 50, sijoittui Helsingin yliopistollinen sairaala.
Myös Turun (sija 121.), Tampereen (126.) ja Kuopion (196.) yliopistolliset sairaalat ylsivät maailman parhaimpien sairaaloiden listalle.
Suomen parhaat sairaalat
Koko maailmaa koskevan listauksen lisäksi Newsweek on laittanut paremmuusjärjestykseen saaraaloita maakohtaisesti.
Suomen 15 parasta sairaalaa selvityksen mukaan ovat:
- Helsingin yliopistollinen sairaala
- Tampereen yliopistollinen sairaala
- Turun yliopistollinen keskussairaala
- Kuopion yliopistollinen sairaala
- Oulun yliopistollinen sairaala
- Päijät-Hämeen keskussairaala
- Keski-Suomen Keskussairaala Sairaala Nova
- Vaasan keskussairaala
- Pohjois-Karjalan keskussairaala
- Orton, Helsinki
- Keski-Pohjanmaan keskussairaala
- Lapin keskussairaala
- Mikkelin keskussairaala
- Satasairaala
- Seinäjoen Keskussairaala
Newsweekin koko selvitys sisältää tietoja yli kahdesta tuhannesta sairaalasta yli 30:ssa maassa. Listaukset kokonaisuudessaan näet täältä.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää