Mies pudotti 30 prosenttia painostaan – päätyi ensiapuun jätettyään huomiotta oleellisen asian

Lääkkeet
62-vuotiaan miehen painonpudotussaavutus päättyi ikävästi. Shutterstock
Julkaistu 06.08.2024 12:59

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

62-vuotiaan miehen kokemus muistuttaa oikean lääkeannoksen tärkeydestä.

62-vuotiaan miehen painonpudotussaavutus päättyi ikävästi. Amerikkalaismies oli pudottanut painoaan huimasti, mutta päätyi urakan päätteeksi ensiapuun eteisvärinän takia, kertoo Ars Techica.

Miehestä julkaistiin tapausraportti JAMA Internal Medicine -lehdessä.

Lue myös: 30-30-30-metodi leviää somessa – auttaako todella painonhallinnassa?

Kärsi eteisvärinästä

Mies saapui  ensiapuun sydämentykytysten, hikoilun, kuumeen ja käsien vapinan vuoksi; hän oli myös sekava.

Miehen sydämessä havaittiin eteisvärinä, jollaista hänellä ei ennen ollut ollut. Hän sai hoitoa vaivaansa.

Lue myös: Angela, 25, on lihava kilpavoimistelija: "Kuka tahansa voi olla voimistelija"

Liika lääke aiheutti vaivan

Kuusi kuukautta ennen sydänoireita miehelle oli määrätty uusi painonhallintalääke, jonka annosta säädettiin ajan kuluessa. 

Coloradon yliopiston mukaan mies pudotti puolen vuoden aikana lähes 30 prosenttia ruumiinpainostaan. Mies oli ollut liikalihava, ja hänellä oli ykköstyypin diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta, johon hän otti synteettistä lääkettä.

Painonpudotuksen ajalle oli lääkärin kanssa sovittu kontrolliaika, jolle mies ei kuitenkaan saapunut, koska asui tuona aikana toisessa Yhdysvaltain osavaltiossa.

Painonpudotuksen alkaessa mies painoi 132 kiloa, mutta kuuden kuukauden kuluttua enää 93 kiloa. Ongelmaksi muodostui, että painon katoamisesta huolimatta mies otti edelleen samaa määrää kilpirauhaslääkettään, jonka annoskoko määräytyy painon mukaan. Analyysin mukaan tämä aiheutti sydänoireet.

Tutkijoiden mukaan varsinkin painonpudotuslääkkeiden muodostuttua ilmiöksi lääkäreiden olisi tärkeää analysoida myös muut potilaan lääkkeet ja varmistaa, tarvitseeko niiden annostuksia muuttaa painonpudotuksen tapahtuessa.

Lue myös: Mervi teki elämäntapamuutoksen ja laihdutti lähes 50 kiloa – voi nyt paremmin kuin koskaan

Lue myös: Taru laihdutti pari vuosikymmentä – lääkäri tarjosi painonpudotusta lääkkeeksi "vaivaan kuin vaivaan"

Katso myös: Miten Ozempic toimii? Espoolainen Elina käyttää lääkettä painonpudotukseen

2:44img

Millaisia ovat uudet painonhallintalääkkeet käyttäjän näkökulmasta?

Lähteet: Ars Techica, JAMA Internal Medicine

Tuoreimmat aiheesta

Painonhallinta